Tilaa
Jutut

Bavaria löysi uuden omistajan Saksasta

Yhtiön hinnaksi on haarukoitu 20–25 miljoonaa euroa, kun se vielä vuonna 2007 oli noin 1,3 miljardin euroa.

30.09.2018

KirjoittajaAri Inkinen

Berliiniläinen CMP Capital Management on Bavarian uusi omistaja. Aikanaan Saksan suurin venevalmistaja ajautui kevään mittaan niin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, että huhtikuussa yritys hakeutui saneeraukseen. Se kykeni omistajiensa taloudellisella tuella kuitenkin jatkamaan toimintaansa kesäseisokkiin saakka ja toimittamaan asiakkailleen kaikki siihen saakka tilatut noin 200 venettä.

Väliaikainen hallinto etsi samaan aikaan yhtiölle omistajaa. Yhtenä mahdollisena omistajana puhuttiin italialaisesta, Grand Soleil -pursia valmistavasta Cantiere del Pardo -veistämöstä. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan toteutunut, vaan ostaja löytyi kotimaasta.

Yhtiön hinnaksi on haarukoitu 20–25 miljoonaa euroa. Se on melkoinen pudotus, kun Bavarian perustaja Winfried Herrman yhdessä toisen omistajan Josef Meltlin kanssa myivät yhtiön Bain Capital -sijoitusyhtiölle vuonna 2007 noin 1,3 miljardin euron hinnalla. Vielä lokakuussa 2009 yhtiö vaihtoi omistajaa noin 300 miljoonalla eurolla alkuperäisen ostajan tehdessä 960 miljoonan euron alaskirjauksen. Tuolloiset uudet omistajat lisäksi sijoittivat yhtiöön 55 miljoonaa euroa käyttöpääomaa.

Bavaria valmisti enimmillään 3500 venettä vuodessa. Vuonna 2007 liikevaihto oli 271 miljoonaa euroa ja liikevoitto 79 miljoonaa.

CMP Capital Management saa kaupassa Bavaria Yachtbaun lisäksi Ranskassa toimivan tytäryhtiön Bavaria Catamarans SA:n, joka valmistaa Nautitech-malliston veneitä. Bavaria osti Nautitech-veistämön vuonna 2014.

Bavarialla on Saksan Giebelstadtissa kaikkiaan noin 550 työntekijää, jotka siirtyvät uuden omistajan palvelukseen. Ranskan Rochefortissa katamaraaneja rakentaa noin 250 henkilöä.

Kesäseisokin jälkeen Bavaria on jatkanut toimintaansa, mutta veneitä valmistuu hissukseen. Henkilökunta on tehnyt lyhennettyä työviikkoa odotellessaan päätöstä yhtiön tulevaisuudesta.

CMP:n toimitusjohtaja Kai Brandes luottaa Bavarian tulevaisuuteen. ”Uskomme Bavarian potentiaaliin maailmanmarkkinoilla. Tarkoituksemme on kehittää yhtiötä pitkäjänteisesti. Uudelleenjärjestelyjen tavoite on palauttaa markkinaosuutemme ja samalla järkeistää tuotantokustannuksia”, kuvailee Brandes CMP:n tavoitteita.

Bavarian väliaikainen toimitusjohtaja Tobias Brinkmann valitteli Wirtschaftswoche-lehden haastattelussa ensimmäisen ostajakandidaatin vetäytymistä. ”Olisimme mielellämme myyneet yhtiön jo kesän aikana, mutta ensimmäinen ostajaehdokas vetäytyi loppumetreillä. Se on hidastanut prosessia.”

Brinkmannin mukaan Bavarian ongelmat juontuvat pikemminkin malliston hallitsemattomaan uudistamiseen kuin yhtiön vanhaan velkataakkaan. Uusia pursimalleja otettiin samanaikaisesti tuotantoon kaikkiaan kahdeksan kappaletta, lisäksi moottorivenemallistoa vietiin enemmän sähköhybridiveneiden suuntaan.

”Materiaalikustannukset ovat nousseet voimakkaasti, veneet eivät valmistuneet ajoissa ja lopulta niiden valmistuskustannukset nousivat kohtuuttomasti. Jatkossa Bavarian tulevaisuuden sanelee pitkälti jälleenmyyjien uskollisuus ja suhtautuminen uuteen omistajaan”, sanoo Brinkmann.

Lue myös nämä

X