Tilaa

Emmi Toivonen

Venemessuilla oli tänä vuonna veneenrakennuskoulutustaan esittelemässä kuusi eri oppilaitosta eli puolet alan kaikista kouluttajista. Vaikka koulutusta järjestetään Suomessa näinkin usessa paikassa, on se monille täysin tuntematonta.

Omnia-aikuisopiston Kirkkonummen toimipisteessä veneenrakennusta toista vuotta opiskeleva Jan Hellqvist kannustaa hakeutumaan veneenrakennuksen pariin.

– Ei tämä vaadi mitään erityisiä pohjataitoja. Tietysti perusymmärrys työkaluista ja veneistä on hyödyksi, mutta kuka tahansa voi hakeutua koulutukseen.

Hellqvist itse nauttii käsillä tekemisestä ja kertoo veneenrakennuksen olevan kuin hermolepoa. Alalle aikovan olisikin hyvä kokea jonkinlaista kutsumusta perinteiseen käsityöammattiin, jossa nautintoa saa oman kädenjälkensä näkemisestä.

Kirkkonummen toimipisteessä aloittaa joka vuosi noin 20 uutta veneenrakennuksen opiskelijaa. Käytännönläheiset opinnot koostuvat pääasiassa työsalityöskentelystä sekä alaan liittyvän lainsäädännön opiskelusta.

Opiskelijat rakentavat opintojensa aikana erilaisia veneitä, jotka myydään suoraan asiakkaille. Kyse on veneen ostajalle hyvästä kaupasta, sillä veneen saa luonnollisesti edullisempaan hintaan kuin liikkeestä ostettaessa. Toimeksiannot hyödyttävät myös opiskelijoita, koska veneiden tekeminen maksaville asiakkaille on mitä parhainta harjoitusta.

– Esimerkiksi tällainen kanootti maksaisi liikkeestä ostettuna tuhat euroa. Oppilastyönä tehtynä sen hinta on noin 600 euroa, Hellqvist kertoo osastolta löytyvää kanoottia esitellessään.

Omniassa veneenrakennusopinnoissa korostuvat erilaiset veneiden huolto- ja korjaustyöt. Myös näissä asioissa voi apua tiedustella oppilaitokselta.

– Konehuoltojen kanssa toimitusajasta ei ole takeita, mutta aina kannattaa kysyä.

Lisätietoja

X