Tilaa
Uutiset

Osa Aurajokea muuttuu viikonloppuna sotilasalueeksi – Syynä merivoimien avoimet ovet

Open Ship -tapahtuman aikaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna Aurajoki ja sen rannat muuttuvat tilapäiseksi sotilasalueeksi Martinsillan ja Turun sataman väliseltä osuudelta.

26.10.2018

KirjoittajaJukka Hiiro

Suomi isännöi kansainvälistä NOCO18-merisotaharjoitusta lokakuun lopulla. Sen vanavedessä harjoitukseen osallistuvat suomalaisalukset avaavat ovensa myös yleisölle.

Alukset kiinnittyvät Aurajoen rantaan sataman ja Martinsillan väliselle alueelle perjantaina 26. lokakuuta. Lauantaina 27. päivä sekä sunnuntaina 28. päivä aluksilla on avoimet ovet kello 12–16.

Herkkuja ja muuta syötävää on myös tarjolla. Siitä pitää huolen sotilaskoti, joka palvelee yleisöä molempina päivinä joen kahta puolen.

Koska parkkitilaa on rajoitetusti, suositellaan yleisölle julkisen liikenteen käyttöä. Alusvierailuille aikovien on hyvä tietää, ettei reppuja tai muita laukkuja saa ottaa aluksiin. Niitä varten alueelle järjestetään narikka.

Tapahtuman ajaksi se osuus Aurajoesta ja sen rannoista, jossa alukset ovat, muuttuu tilapäiseksi sotilasalueeksi. Alueella on näin ollen voimassa lentokielto joka koskee myös kuvauskoptereita eli niin sanottuja droneja.

Lue myös nämä

X