Tilaa
Uutiset

Aspön musiikkipäivä 3.7.

08.05.2013

KirjoittajaKari Hermola

Kari Hermola

Lounaissaariston kaunis Aspö on useimmille tuttu ja kuuluu monen venekunnan kesämatkan kohteisiin.

Monille lienee edelleen uutta se, että saarella järjestetään jo seitsemättä kertaa pelimannimusiikkipäivä. Pelimannimusiikkihan on tärkeä osa saaristolaisperinnettä. Tässä suhteessa Aspö on erityisasemassa, sieltähän oli kotoisin kuuluisa Aspö Erik.

Tämänvuotinen musiikkipäivä järjestetään keskiviikkona 3.7. Aspön idyllisessä kyläsatamassa. Päivällä on konsertti, johon osallistuu useita alan taitajia, kuten aikaisempinakin vuosina. Kuvassa Aspön tulisielu Tore Johansson. Lopullinen esiintyjälista selviää vasta lähempänä tapahtumaa.

Illalla on perinteiset tanssit viehkeässä venevajassa.

Tapahtuman suosiosta kertoo se, että viime vuonna satamaan oli pakkautunut peräti 60 venettä. Sopu sijaa antaa!

Aspö on sikälikin poikkeuksellinen ulkosaariston satama, että sen satamapalvelut ovat kattavat. Pienessä rantamyymälässä on tarjolla lähes kaikkea kalasta ja leivästä uusiin perunoihin, tuoreisiin vihanneksiin ja jopa pihvikarjan lihaan. Päivittäin on myös tarjolla tuhti kalakeitto ja saunakin on lämmin. Kahvila tarjoaa tuoreita munkkeja ja saariston käsitöitä.

Lue myös nämä

X