Poikani ja meri on helsinkiläisen Pete Suhosen neljäs romaani. Aiemmin muun muassa City-lehdessä vaikuttanut Suhonen uppoutuu kirjassaan syvälle aikuisuuteen ja vanhemmuuteen viitekehyksenään meri.

Kirja kuvailee city-sukupolven kasvua keski-ikäisyyden osin kahlehtivaan todellisuuteen. Kun nuorena aikuisena elämä on jatkuvaa muutosta, vanhemmiten muutokset alkavat tuntua vaikeammilta.

Muun muassa Saaresta luopumisen tuska kulkee mukana koko ajan. Pysyvyyttä ja onnellista menneisyyttä symboloivan Saaren menettäminen on traumaattinen haava isän suhteessa poikaan.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirjassa tv-tähdelle myydyn, Pellingin koilliskulmassa sijaitsevan Saaren todellisuudessakin omistaa tunnettu tv-juontaja.

Meri on selkeästi Suhoselle tärkeä elementti ja hän käyttää sitä vahvasti vertauskuvana. Isän ja pojan yhteinen, odotettu veneretki kuvautuu kirjassa kuin viimeisenä mahdollisuutena tavoittaa avioeron jälkeen äidin uuden perheen myötä etääntyvä poika.

Porvoon Pellingin ja Emäsalon välisellä vesialueella tapahtuva loppuhuipennus on ehkä jossain määrin melodramaattinen, mutta ainakaan Suhosta ei voi moittia siitä, ettei hän tuntisi veneilyn todellisuutta. Loppuratkaisu ei ole yllättävä.