Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Uutiset

Anne Berner ehdolla SPV:n johtoon

26.10.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Jarmo Vehkakoski

Suomen Purjehduksen ja Veneilyn vaalivaliokunta esittää kauppatieteiden maisteri, Vallila Interiorin hallituksen puheenjohtaja Anne Berneriä liiton uudeksi puheenjohtaksi kaksivuotiskaudelle 2013-14.

Vaalivaliokunta on kerännyt syksyn aikana liiton jäsenseuroilta esityksiä liiton uusiksi luottamushenkilöiksi, kokoontunut useita kertoja, kuunnellut liiton jäseniä ja aktiiveja ja valinnut ehdotuksien pohjalta vaalivaliokunnan näkemyksen mukaan tehtäviin parhaiten soveltuvat ehdokkaat.

Valinnan puheenjohtajasta ja muista luottamushenkilöistä tekevät liiton syyskokousosallistujat, liiton jäsenseurojen edustajat. Osallistujat voivat äänestää myös muita kuin vaalivaliokunnan ehdottamia ehdokkaita, eli jokaista, joka on asettunut ehdolle tehtävään.

Suomen Purjehduksen ja Veneilyn syysliittokokous pidetään 25.11.2012 Suomenlinnassa Merisotakoululla. Kokoukseen osallistuu arviolta noin satapäinen kokousväki sekä liiton toimihenkilöt.

Vaalilautakunnan ehdotus henkilövalinnoiksi

Liittohallituksen pj. Anne Berner
Hallitus: Rikard Bjurström, Jari Lehtonen, Martti Laisi, Petteri Mussalo

Toimikuntien ja toimintojen puheenjohtajat: Rikard Bjurström, Juhani Soini, Jari Lehtonen, Harri Sane, Petteri Mussalo, Juha Tammisto, Mikael Winqvist, Merja Vuori, Iiro Suksi

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Kuva: Jarmo Vehkakoski

X