Tilaa
Testit

Arkistosta: AMT 200 DC – Rivakkaa retkeilyä

DC-veneet ovat 2000-luvun hitti. Niiden vauhdikkuus ja rento ilme ovat houkutelleet uusia veneilijöitä vesille. AMT 200 DC toimii samoin.

26.01.2022

Kirjoittajaari inkinen

Kuvaajaheikki juuri-oja

AMT-Veneet esitteli ensimmäiset mallinsa helmikuussa 2006. Jo pitkään Yamarin-veneiden valmistajana toiminut venetehdas oli aloittanut oman mallistonsa luomisen edellisenä vuonna, jahelmikuisessa Helsingin näyttelyssä esillä oli valmis mallisto – ei prototyyppejä, ei ”tämä nyt ei ole vielä aivan valmis”-puheita.

Yksi malliston helmistä oli 200 DC. Se tuli suosittuun kokoluokkaan, sillä 2000-luvulla suomalaiset ovat todella tarttuneet retki- ja huviveneilyyn. Yhä useammalle veneily ei ole enää tarkoittanut kalaan lähtöä tai koko loman matkaveneilyä. Siitä on tullut harrastus itsessään, vaihtoehto muulle vapaa-ajan toiminnalle.

Vene osoittautui hyväksi esimerkiksi tyyppinsä ominaisuuksista. 150-hevosvoimaisella Hondalla varustettuna se oli rivakka, suorastaan ärhäkkä menijä. Kolmen hengen kuormalla vene saavutti noin 40 solmun huippunopeuden aurinkoisella Airistolla.


Esittely on julkaistu Vene-lehdessä 4/2011.


Luonteva matkanopeus 200 DC:lle on noin 30 solmua. Silloin se kulkee moottorin taloudellisimmalla käyntinopeusalueella, eli 4 000–4 500 kierroksella. Kulutus on tällöin 0,8–0,85 litraa per meripeninkulma. Tällöin vene on myös rauhallinen liikkeissään, eikä suurimmille nopeuksille ominaista levottomuutta ilmene.

Huippunopeudella AMT muuttuu hieman herkäksi, mikä johtunee kohtuullisen kapeasta vesilinjasta veneen noustessa korkealle vedessä. Tämä yhdessä keveän keulan kanssa tekee veneestä  herkän kallistumaan sivutuuleen. DC 200 on siksi huippunopeudellaan tiukoissa kaarteissa jonkin verran rauhaton, mutta matkanopeudella tätä ei ilmene ja perä pysyy radallaan kuin juna  kiskoilla. Veneen pohjakulma perässä on 20 astetta.

Emme mitanneet AMT 200 DC:n melutasoa, mutta aivan parhaiden tasolle ei yhdistelmä hiljaisuudessa pääse. Melu on melko kova ja etenkin huippunopeudella Honda huutaa lujaa.  Matkanopeudellakin ääntä joutuu hieman korottamaan keskustellessa, vaikka tuulilasi suojaa hyvin pahimmalta viimalta.

Kuljettajan paikka herättää lievän ristiriitaisia tunteita. Se vaikuttaa hieman ahtaalta, toisaalta tavarat ovat hyvässä järjestyksessä. Ainut nykyveneilyn kannalta hankala seikka on karttaplotterin sijainti kovin kaukana istujan silmistä. Ratin ja plotterin välissä on karttataso/pientavaralokero, joka ei oikein palvele kumpaakaan tarkoitusta hyvin. Seisaaltaan ajaminen sujuu luontevasti.

Keulakannelle nousevat portaat kätkevät alleen kajuutan sisäänkäynnin.

Jos kovin nukuttaa

AMT 200 DC:n kajuutta on pieni, mutta niin tapaa asia tämän kokoisissa veneissä olla. Kaksi henkilöä nukkuu kajuutassa kyllä yhden yön, mutta jo toisena pitää väsyttää kovasti, että sinne viitsii kömpiä. Tosin DC-veneet eivät kovin usein olekaan matkakäytössä, vaan kajuutta palvelee lähinnä tavaroiden säilytyksessä.

AMT:n kuomu, vaikka hieman moni mutkaiselta vaikuttaakin, tekee veneestä huonollakin kelillä käytännöllisen. Sen alla mahtuu seisomaan enintään keskimittainen. Ikkunat ovat suuret. Ajossa ainut haitta on kuomun pauke ja tuulilasin huurtuminen tuuletuksen puuttuessa.

Kajuuttaan päästään keskellä olevan liukuoven kautta. Oveen on muotoiltu portaat keulakannelle. Kulku on hieman hankala, mutta eipä siinä koko ajan trampatakaan. Veneessä on kemiallinen wc, mutta hankalassa paikassa käytön kannalta.

Peräsohvan keskelle saa pöydän, jolloin veneeseen syntyy mukava kuuden hengen istumaryhmä. Avotila onkin AMT:n parasta antia, se on tilava ja mukava. Myös kulku maista avotilaan sujuu helposti joko keulakannen kautta tai veneen laidassa olevien askelmien avulla. Askelmat kätkevät alleen pienen pesualtaan ja jääboksin.

Kokonaisuutena AMT 200 DC on hauska vene, joka vastaa lajityyppinsä vaatimuksia. Kuljettajalta se vaatii hieman tarkkuutta, mutta hyvä työnlaatu ja pääasiassa erinomaiset tilaratkaisut tekevät siitä hauskan retkiveneen.

Lue myös nämä

X