Tilaa
Jutut

Ahti-palvelu auttaa veneilijöitä ja veneettömiä – ”Tarjonnassa vielä paljon parannettavaa”

Helsinki kutsuu veneilijät mukaan merellisen puolensa kehittämiseen.

25.09.2019

KirjoittajaTanja Paananen

Helsingin kaupunki on julkaissut testiversion uudesta Ahti-palvelusta. Puhelinkäyttöön optimoidun verkkosivun tarkoitus on auttaa veneilijöitä ja veneettömiä, turisteja sekä kaupunkilaisia nauttimaan merellisestä Helsingistä yhteisen avoimen palvelun kautta.

Testivaiheessa sovellus toimii nettiselaimella.

Palveluun kehitetään muun muassa tietoja venepaikkojen saatavuudesta ja siitä, mihin voi kiinnittyä lyhytaikaisesti.

Toiveena on, että Ahti-palvelun avulla ihmiset voisivat myös edelleenvuokrata venepaikkojaan esimerkiksi omien lomiensa aikana.

Hankkeen projektipäällikkö Mia Marttiinin mukaan Uberin kaltainen venekyytien tarjoaminen on jo tätä päivää lainsäädännön kehittyessä.

Myös muita voimaroja ja palveluita kaivataan jaettavaksi. Rakkaasta harrastuksesta voi tehdä myös liiketoimintaa.

Ihannetapauksessa palvelu voi tarjota veneilijälle tietoja esimerkiksi sääolosuhteista, korjauspalveluista, reittiliikenteen aikatauluista ja merenkulkutaidoista.

Veneilijät huomioidaan

Projektipäällikkö on itsekin veneilijä ja sitä mieltä, että Helsingillä on merellisten palveluiden tarjonnassa vielä paljon parannettavaa.

”Vesillä helposti rutinoituu käymään samoissa paikoissa. Olisi kiva tietää, millaisia helmiä pääkaupunkiseudun saaristosta löytyy,” hän sanoo.

Marttiini kertoo, että veneilijöille tärkeä yhteydettömän ”offline”-tilan tarve huomioidaan suunnittelussa.

”Veneilijät ovat merellisen alueen asiantuntijoita. Otamme ehdotuksia vastaan mielenkiinnolla ja käymme ne läpi huolella.”

Testiversion selain- ja mobiilisivustolla voi ehdottaa omaa kohdetta tai palvelua Ahtiin ja antaa palautetta.

Pilotin aikana kerätyn datan ja käyttäjäymmärryksen perusteella Helsinki valitsee seuraavia kehityskohteita ja tarkentaa veneilyn yritysekosysteemin kehityksen suuntaa.

Kaupungin tavoitteena on lanseerata Ahti-sovellus keväällä 2020 Helsinki Biennaalin kynnyksellä.

Lue myös nämä

X