Arkistosta:

Suojainen Stora Herrö

Stora Herrö on Espoon kaupungin virkistysalueisiin kuuluva retkisatamasaari. Oikeastaan saaria on kaksi, Lilla Herrö ja Stora Herrö. Niitä erottaa toisistaan maankohoamisen myötä melkein umpeenkasvanut Herröviken.

Stora Herrön pinta-ala on 44,3 hehtaaria. Sen metsät ovat pääosin kalliomännikköä, mutta kuusia kasvaa siellä täällä. Rannat ovat kallioisia ja kivikkoisia, mutta itä- ja eteläosassa on myös hiekkaisia pikkulahtia, jotka ovat omiaan uimiseen ja auringonottoon.

Stora Herrön luoteisrannalla on pieni saaristovenelaituri, ja saaren keskiosassa sijaitsee puinen näköalatorni. Vankkarakenteinen vieraslaituri löytyy saaristovenelaiturista itään. Laituriin liittyvien peräpoijujen lisäksi saaren kallioissa on kiinnityslenkkejä. Stora Herrön palveluihin kuuluu keittokatoksia ja tulentekopaikkoja puineen.

Vaikka saari sijaitsee lähellä manteretta, sinne mahtuu yleensä hyvin. Jos kesä on ollut lämmin ja sateinen Stora Herröstä voi kerätä ämpärikaupalla mustikoita ja sieniäkin riittää paistinpannun täytteeksi.

Risto Nordell
VENE 8/2018

Pääkaupunkiseudun ulkoilusaaria

Espoon kaupungin ulkoilusaari, jonka luoteisnurkassa on noin kymmenpaikkainen vieraslaituri.

Kiinnitys peräpoijuun. Laiturin läheisyydessä on huussi, keittokatos ja infotaulu. Pohjoiskärjen koillisreunassa on nuotiopaikka. Pohjoisen kallion korkeimmalla kohdalla on näköalatorni. Siitä länteen on kaksi nuotiopaikkaa ja huussi. Länsirannalla vieraslaiturista lounaaseen on yhteysvenelaituri, jossa on juomavesihana ja infotaulu.

Laiturista etelään lähtee polku kohti itärannan hiekkarantaa ja toista yhteyslaituria (ei käytössä). Sen läheisyydessä on kaksi keittokatosta, huussi ja infotaulu.

Vähän matkaa etelään on vuokramökki, jonka pihassa on kaksi ruokailupaikkaa. Saareen kulkee kesäisin kaksi yhteysalusta.

Halsholmenin, Lilla Herrön ja Stora Herrön väliin jää suojaisa lahti, jonne ajamme varovasti, sillä suulle on merkitty kiviä. Haluamme tutkia Stora Herrön eteläpään rantautumismahdollisuudet, koska luoteiskulman vieraslaituri näyttää täydeltä. Lähestymme etelärantaa, kunnes huomaamme rantautumiskieltokyltin. Käännymme koilliseen ja etenemme rannan tuntumassa kiviä väistellen. Vastaan tulee yksityisalue ja sen jälkeen saaren huoltorakennukset. Yhteyslaiturin kohdalla ei ole enää kieltokylttejä. Sen vieressä ovat puuportaat ja kalliossa muutama kiinnityslenkki. Mainio paikka, ei muita veneitä ja kotagrilli aivan vieressä.

Aamulla rannalle kerääntyy väkeä odottelemaan yhteysalusta. Maija-Liisa Matilaisella on mukanaan täysi ämpäri mustikoita.

– Tänä vuonna olen kerännyt saaresta 80 litraa. Viime vuonna tuli 120 litraa.

Maija-Liisa kertoo viettäneensä kesät Stora Herrössä 70-luvulta asti. Mukana on nyt myös 86-vuotias äiti Enni.

– Teltassa on kaikki mitä tarvitsemme. Silloin tällöin käyn mantereella ostoksilla ja vien mustikat myyntiin.

Juhani Oinonen on tullut Maija-Liisan seuraksi rantaan pienen koiransa kanssa. Hänellekin Stora Herrö on vakiokohde.

– Noista luoteislaiturissa olevista veneistä tunnen melkein kaikki, vakiokävijöitä. Oletkos muuten huomannut tuon hanan? Siitä tulee juomakelpoista vettä, kertoo Juhani.

Vesi johdetaan muoviputkessa laiturille. Toinen vesipiste on yhteyslaiturin lähellä olevan huussin kupeessa.

Yhteysalus m/s Aurora saapuu ja tuo saareen yli kolmekymmentä vierailijaa. Aluksen lähdettyä laituri on jälleen tyhjä, kunnes puolen tunnin päästä toinen reittivene m/s Tuulikki tuo kymmenkunta ihmistä lisää. Vanhempi kansimies Marko Huovinen hyppää rantaan köyttä kiinnittämään. Päällikkö Timo Holopainen katselee, kun asiakkaat siirtyvät aurinkoiselle saarelle. Molemmat miehet kehuvat Espoon saaria.

– Sää saarissa on usein parempi kuin mantereella, sanoo Huovinen.

– Usein pilvet roikkuvat mantereen päällä ja saarissa paistaa aurinko. Kesällä kannattaa ehdottomasti tulla saariin nauttimaan, kannustaa Holopainen.

Stora Herrö on niin suuri, että yhteysaluksista purkautunut ihmismäärä häviää nopeasti. Kukin suuntaa omalle taholleen, sillä tilaa riittää. Opastaulusta näkyy, että laiturilta lähtee polku kaakkoon itärannalle, jossa on toinen yhteyslaituri. Matkalla, saaren keskellä tulee vastaan vanha kaivo. Kyltti kertoo, että vesi ei ole juomakelpoista keittämättä. Siellä täällä metsässä näkyy mustikanpoimijoita. Polku päättyy pieneen hiekkarantaan, yhteyslaiturin viereen. Juhani Oinosen vene on viereisen kallion kupeessa.

– Tuohon yhteyslaituriin ei enää ole säännöllistä liikennettä. Kieltokyltti siinä yhä on.

Laiturin pää on tyhjä, mutta sivulle on kiinnittynyt purjevene. Poijuja ei ole, joten peräköysi on ankkurissa ja keulaköydet kaiteessa.

Kävelemme rantaa etelään vuokramökin vankalle laiturille, jossa on myös kiinnittymiskieltokyltti. Rannan puolelle on asettunut pikkuvene, jolla tullut seurue istuu ruokailemassa vuokramökin rantapöydässä. Se on kuulemma saaren paras ateriapaikka.

Tästä etelään alkavat yksityiset mökkialueet, joten suuntaamme polkua takaisin ja edelleen toista polkua pohjoiskalliolle, kun yhteysalus m/s Aurora tulee saareen uudelleen. Kallion länsireunaan on kiinnittynyt pieni perämoottorivene ja seurue, mies ja kaksi naista, syö eväitä. Yhteys-
aluksen aallot nousevat rantaa lähestyessään valtaviksi kuohuiksi ja heiluttavat pikkuvenettä holtittomasti rantakalliota vasten. Mies ryntää hillitsemään veneen liikettä. Aallot ovat voimakkaampia; vene kallistuu niin paljon, että tavaroita putoaa mereen.

Meidän on aika lähteä kotiin. Samalla kun irrotamme köydet, yrittää iso vene vieraslaituriin. Jäämme katsomaan. Kun kolmaskaan yritys ei vielä tuota tulosta, päättää kanssaveneilijä reunapaikalla auttaa ja lähteä kotiin. Nyt onnistuu isonkin veneen kiinnittyminen.

Aurinko paistaa ihanasti. Kotimatkalla on hyvä tilaisuus taas laskea veneiden määrää ulkoilusaarten rannoilla. Kaparen, Rövaren, Knapperskär ja Gåsgrund ovat runsaasti kansoitettuja. Torra Lövössä on kolme venettä, Tvijälpissä kaksi ja Korkeasaaressa ei yhtään.

Jari Tenhunen
VENE 5/2008