Gullkrona

Arkistosta:

Gullkronaan pääsee jälleen

Vuosikymmenen tauon jälkeen monelle niin rakas Gullkrona avautuu kesällä. Parasta on, että lähes kaikki on ennallaan.

Tämä on monelle niin nostalginen ja tunteikas paikka, että on ihan turha isoja muutoksia lähteä tekemään. Ja onneksi siihen ei ole tarvettakaan, sillä edelliset omistajat pitivät rakennuksista todella hyvää huolta niin sisältä kuin ulkoa. Rakennukset ovat ihan käsittämättömän hyvässä kunnossa. Meille on tärkeää, että voimme säilyttää hienon ja aidon kokonaisuuden saarella”, toteaa Saara Kankaanrinta.

Saara ja hänen miehensä Ilkka Herlin ostivat Gullkronan kalastajatilan Erikssonin perheeltä syksyllä 2016. Ajatuksena oli jo tuolloin avata satama jälleen kaikkien veneilijöiden iloksi, mutta ensin Erikssonin vanhan pariskunnan annettiin asua rauhassa vanhassa kodissaan niin kauan kuin se oli kunnon puolesta mahdollista.

Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin.

Turvallisuus ja ympäristö ykkösinä

Kesällä 2018 Gullkronaan rakennettiin yksi iso ja jämäkkä laituri, joissa on poijut. Muuta uutta ei juuri olekaan. Jätteiden kierrätykseen sekä kuivavessoihin satsataan — tunnetaanhan Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin Itämeren- ja ilmastonsuojelusta.

”Turvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat meille tärkeintä. Kaikki lähtee niistä. Otamme Gullkronaan vastaan vain sen määrän vieraita, jonka saaren ekologia kestää. Kehitystyö on kaukana glamourista. Talven pimeinä iltoina olemme laskeneet, paljonko huusseihin kertyy kakkaa ja pissaa. Huolehdimme, että sitä tulee vain sellainen määrä, että se pystytään saareen kompostoimaan, eikä tule valumia mereen.”

”Saari ylikuormittuu nopeasti, jos ihmisiä on liikaa. Se näkyy helposti maaston kulumisena, vedenkulutuksessa ja jätteiden määrässä. Taloudelliset syyt eivät koskaan saa ajaa ympäristön edelle”, Saara sanoo.

Tavoitteena on, että yöpyviä veneitä on enintään 40. Tämä on haaste, sillä kiinnostus on varmasti kova. Saaressa on aiemmin ollut kaksinkertainen määrä venepaikkoja, ja sovittelemalla on saatu kiinni kolminkertainenkin venemäärä.

”Veneilijät ovat ympäristöystävällisiä ja tietävät, että ekologiset reunaehdot eivät jousta. Uskon, että ihmiset ymmärtävät, kun selitämme ratkaisut. Aiom-
me satsata paljon viestintään sekä saaressa että verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa”, Saara kertoo.

Ennakkovarausjärjestelmää ei tule, mutta kovasti mietitään tapoja viestiä, mahtuuko satamaan vai ei. Onneksi lähellä on monta muutakin hyvää satamaa.

”Ajatuksena on, että saisimme vahvistettua lähisatamien verkostoa ja ohjattua veneitä muuallekin. Aiomme kertoa lähellä olevista satamista ja niiden palveluista. Esimerkiksi Kirjaisissa on hyvä kauppa, ja Brännskär, Stenskär ja Pensar ovat hienoja kohteita.”

Harkinnassa on myös avata veneilijöille Gullkronan läheinen pikkusaari, jossa voisi nauttia oman pienen laiturin ja saunan rauhasta.

Uusi yrittäjä on saaristolaisia

Saara kertoo, että he ovat valmistelemassa vuokrasopimusta satamaisännän kanssa, joka on saaristolaisia ja hallitsee myös kirvesmiehen työt. Gullkronan satamamaksu määritellään lähiseudun taksojen tasalle.

Talven kuluessa on varmistunut, että Gullkronaan pääsee jatkossa myös ilman omaa venettä. Gustav Rambergin Vitharun-varustamo kuljettaa väkeä Turusta Seilin kautta kahdesti viikossa.

Varsinaista ravintolaa Gullkronaan ei ole tulossa, mutta tavoitteena on, että päivän ruoka-annos tarjoillaan kasvis-, kala- ja lihavaihtoehtoina, jotka on tuotettu kestävästi. Savukalan myyntiä kovasti toivotaan, mutta siitä ei ole vielä päätetty.

”Toivon, että saisimme alkoholioikeudet alkuviinibaariin. Sen saisi hyvin tunnelmalliseen venevajaan. Bilesatamaa emme todellakaan kehitä, mutta jos haluaa lasin laadukasta viiniä, niin sen toivottavasti voimme tarjota. Suunnitelmia on paljon ja osa jää tuleville kausille”, Saara kaavailee.

Gullkrona jatkaa perhekeskeisenä retkisatamana. Hulppeita kaakeleita on turha odottaa senkään jälkeen, kun saunat remontoidaan. Alustavissa suunnitelmissa on rakentaa satamaan kolmaskin sauna, jolloin yksi olisi naisille, yksi mielille ja kolmas toimisi tilaussaunana. Lapsia ajatellen on tulossa myös hyvä uimalaituri, mutta sen tekeminen jäänee seuraavaan kesään.

”Etenemme varovasti. Ensimmäisen kesän jälkeen olemme varmasti paljon viisaampia”, Saara toteaa.

Lasten lossi ja peikkopolku säilyvät

Yöpymiset suojaisassa vierassatamassa päättyivät kesän 2008 jälkeen, kun noin 40 vuotta toimintaa saarella pyörittäneiden Erikssonien voimat ehtyivät.

”Kovin suurella lämmöllä ja mielenkiinnolla ihmiset suhtautuvat hankkeeseemme. Gullkrona on paikka, jossa monet purjehtijaperheet ovat käyneet usean sukupolven voimin. Moni muistelee olleensa satamassa jo lapsena. Lasten ja perheiden viihtyvyys on meillekin tärkeää,” kertoo kolmen pikkulapsensa kanssa itsekin veneilevä Saara.

”Minulta on ainakin tuhat kertaa kysytty, että säilyyhän poukaman yli kulkeva lapsille tarkoitettu köysilossi. Kyllä se säilyy! Myös peikkopolkua ylläpidetään, ja luotsituvallekin voi kiivetä”, Saara lupaa.

Anne ja Steffi Sjöholm
VENE 2/2019

Vahdinvaihto Gullkronassa

Auringon lämpö saa tutun, punaisen venevajan seinän tuoksumaan. Kun sulkee silmänsä, voi muistella – tai kuvitella kesällä alkvan sataman uuden elämän.

Purjehdimme tuttuja, kauniita väyliä Saaristomerellä elokuussa 2018. Edessämme on mieluinen tehtävä: pääsemme katsomaan, miten on valmistauduttu avaamaan Gullkronan satama tulevana kesänä uusin voimin, vuosikymmenen tauon jälkeen.

Aurinko paistaa lämpimästi, mutta elokuun sää tuoksuu jo vähän syksylle — kesän ja purjehduskauden päättymiselle. Haikeus valtaa mieltä muutenkin, kun muistelemme onnellisia hetkiä Gullkronassa vuosien varrella. Paikka oli meille — kuten niin monelle muullekin — saari, josta talvella unelmoitiin. Paikka, jonne ainakin kerran kesässä suunnattiin nauttimaan kauniista saaristosta, vanhan kalastajatilan aitoudesta, savukalasta ja hyvästä kahvista. Saaristolaisten koti, joka avattiin meille kaikille sydämellisellä lämmöllä ja josta vuosikymmenten ajan sai aina avun.

Meri-ilmassa on historian havinaa

Kiinnitymme vanhaan arkkulaituriin, jonka kansi on uusittu. Poijutkin ovat tuliterät. Kävelemme yli tutun kallion yhteysaluslaiturille, missä veneilijöitä vuosikymmenet palvelleet Gunvald ja Leila Eriksson istuvat heille niin tutussa ja rakkaassa maisemassa. Nielaisen, kun ymmärrän, että olemme ehkä viimeiset veneilijät, jotka he ottavat vastaan ennen kuin muuttavat Paraisille palvelutaloon parin päivän kuluttua.

Leila ja Gunvald Eriksson.

”Olen rakentanut tuon laiturin, mihin jätitte veneen. Nyt siihen on uusittu kansi. Hyvin ovat tehneet”, Gunvald Eriksson kiittää. Hän ei ole päässyt pyörätuolillaan katsomaan uutta laituria, joka on rakennettu vähän etäämmälle, mutta hän kertoo vaimon käyneen katsastamassa. Hyväksi on todettu sekin.

”On iloinen, että juuri Herlinin pariskunta osti tämän paikan meiltä. He pitävät Gullkronasta ja huolehtivat siitä. Tunnen heidät ja tulen hyvin toimeen. Heillähän on ollut mökki saaressa jo pitkään”, Gunvald Eriksson kertoo. Lähdön ja luopumisen kipua helpottaa silmin nähden se, että saaren uusi isäntäpari on mieluisa.

Gunvald Erikssonin suku omisti Västergårdin tilan vuosisatoja. Perheen elinkeino muuttui luotsauksesta kalastukseksi, kun varsinainen luotsaustoiminta saarella päättyi 1926. Kuudennen polven isäntä Gunvald Eriksson otti tilan hoitoonsa vuonna 1972. Leila muutti saarelle Nauvosta.

Vähitellen retkisatamaksi

”Kun olin pieni poika, ruotsalaiset purjehtijat alkoivat ankkuroida lahdelle. He tulivat ensin ostamaan kalaa, ja alkoivat sitten myöhemmin kysellä, että olisiko mahdollista saunoa. Meillä oli sauna ja annoimme mennä sinne. Vähitellen ihmisiä alkoi tulla lisää ja lisää. Niin tämä sataman pyörittäminen alkoi”, Gunvald Eriksson kertoo.

”Vierassataman pyörittäminen oli kovaa työtä. Aamulla piti aikaisin lähteä kalaan, että ehti savustaa valmiiksi.”

Leila Eriksson muistelee, että töitä tehtiin kesäkuukaudet muutaman tunnin yöunilla ja ilman vapaapäiviä. Työ oli selvästi mieluisaa, mutta sitovaa ja erittäin rankkaa.

Erikssonin perhe sulki sataman, kun sekä Gunvald että tytär Eva sairastuivat. Paikalle saapunut Eva kertoo voivansa nyt paremmin ja aikoo jatkossakin viettää jonkin verran aikaa Gullkronassa. Uusien omistajien kanssa on sovittu, että Evalla on asumisoikeus rakennuttamaansa taloon.

Vähän uutta, paljon vanhaa

Kiertelemme vielä katsomassa paikkoja. Kaikki on oikeastaan juuri niin kuin aina käydessämme on ollut. Vanhan satamakonttorin edessä on pinossa tutut penkit ja pöydät. Rakennukset ovat yhtä hyvässä kunnossa kuin aina. Verkkoja ja köysiä riippuu tyylikkäästi koristeena. Nurmikko on ajettu, tutut puut ja kalliot tervehtivät tulijaa. Luotsituvan edustalta avautuu upea maisema merelle. Täällä on helppo uskoa tarinaa siitä, miten saari sai nimensä ”kultainen kruunu”. Kuningatar Blankan kerrotaan ihastuneen seudun näkymiin niin, että uhrasi kruununsa heittämällä sen mereen.

Tuntuu hyvältä nähdä, miten tavattoman vähän ajan hammas on purrut Gullkronassa niiden kymmenen vuoden aikana, kun satama on ollut kiinni. Yhtä hyvältä tuntuu tietää, että myös uudet omistajat haluavat säilyttää paikan perinteitä kunnioittaen. Ja että he avaavat sen meille vieraille veneilijöille — aivan kuten Erikssonit tekivät.

Käymme ennen lähtöä kiittämässä Erikssoneja antoisasta keskusteluhetkestä sekä kaikista niistä kerroista, kun saimme käydä heillä kylässä. Sanomme, että valtavan moni muukin purjehtija muistelee suurella lämmöllä ja kiitollisuudella vierailuja heidän luonaan. Se on niin totta. Sen sanoo ja kuulee mielellään. Koskettava hetki.

Anne ja Steffi Sjöholm
VENE 2/2019

KIPPARI 11/2012

Gullkrona on ollut suojaisen satamansa ansiosta erittäin suosittu paikka. Siistit saunat sekä ympäristö, luontopolku ja kalakaupassa maukkaita antimia pullollaan. Evan museo ei koolla ollut pilattu, mutta laatu sitäkin parempi.

Paikka on edelleen olemassa, mutta muutoksia ja käyttörajoituksia on tullut lähinnä yöpymisen osalta. Saunan läheiseltä pikku laiturilta löytyy ohjeet vierailuaikatauluista ja muualla on muita ohjeita päivävierailijoille.

Sataman ajo ja suojaisuus

Satamaan pääsee lännestä ja idästä viiden ja 2,4 metrin väyliä sekä etelän suunnasta 2,4 metrin väylää jatkaen Knektkobb kummelille, josta käännytään 90° idän suuntaan. Matkaa kertyy noin neljä kaapelinmittaa ja sitten ollaan satama-alueella.

Ajo satamaan on kohtuullisen helppoa kovemmallakin säällä, jos hakee vain suojaa ja siihen on tarvetta. Yhteyslaituriin voi veneen kiinnittää, kunhan pitää aikataulun muistissa ja siirtyy ajoissa pois. Muihinkin laitureihin saa kiinnittyä päivävierailun ajaksi.

Maissa havaittua

Onneksi vielä Gullkronassa saa vierailla klo 10-17 välisenä aikana ja heittää muutaman sanan isännän ja emännän kanssa. Kesän 2012 käynnin jälkeen sain sen käsityksen, että saaressa on vielä veneturistien iloksi Peikkopolku, Evan museo, rantapuoti, kirppis vajan yläkerrassa tuulimylly ja luotsin tähystyskoppi. Vierailumaksu oli saareen aikuisilta 1,50 euroa ja alle 12-vuotiailta yksi euro, jotka maksetaan kahvilaan ja lahjatavarapuotiin.

Paikkoja vierailijoille on noin parikymmentä kiinteissä laitureissa. Ponttonilaiturit on viety jonnekin muualle. Saaressa on edelleen siistiä ja paikat viihtyisät.

Vastapalveluksi suosittelen juomaan hyvät kahvit pullan kera. Kirppistuotteita saa rantavajan yläkerrasta. Puodissa myydään myös Gullkronan historiasta kertovaa kirjaa.

Henki on edelleen lämmin saaressa ja hymy herkässä. Suosittelen poikkeamista vierailulla ja kalaa saa edelleen, jos Ahti suo antimiaan myyntipöydälle saakka.

Ankkurissa voi piipahtaa Gullkronan itäpäässä kummelin lähialueella, jossa usein yövyn.

Nähtävyydet

Saaren siisteys on silmillepistävää ja siitä tulisi ottaa oppia ja mallia muissakin satamapaikoissa.