Trelänningen

VENE 6/2007:

Trelänningen on kolmen saaren ryhmä, jonka keskelle jää suojaisa poukama. Sisään pääsee sekä kaakon puoleisesta aukosta että luoteesta. Ainoastaan kaakon puoleinen tuuli yltää saarten keskelle. Ankkurointi on kielletty kaakkoon johtavassa salmessa harvinaisen pohjakasvillisuuden, meriajokkaan, takia.

Avomerellä mainingit keikuttavat Wikua aika lailla ja ajan siksakkia, jotta en joutuisi sivuaallokkoon. Tulen saarten keskelle luoteesta. Ulkomeren puoleisen saaren rannassa on pari muuta venettä. Ajan niiden lähelle kyselemään pääseekö heidän viereensä. Kohdassa on vedenalaisia kiviä, joten joudun peruuttamaan ja yrittämään lännemmäksi. Lasken ankkurin ja käyn tutkimassa rantaa kumikanootilla. Rantaudun lopulta lähellä lännenpuoleista saarta.

Luonto tässä pikkusaaressa on upea. Puita ei ole lainkaan ja kallion takaa aukeaa aava meri. Tuulen ja aaltojen piiskaamissa kallioissa voi nähdä monenlaisia kuvioita.

Kuljetan mobiilin keittiöni ulkomeren puoleiselle kalliolle ison kiven taakse tuulensuojaan, sillä kaasukeittimeni on rakenteeltaan avoin. Vesi kuitenkin kiehuu nopeasti. Heitän joukkoon riisiä, lihaa, kuivavihanneksia, sipulia, valkosipulia ja puolikkaan tomaattikeittopussin sekä soijakastiketta, ja puolen tunnin kuluttua patani on valmis. Ruokaseuranani ovat illan upeasti hiipuva valo ja aavan meren aaltojen kohina.

Auringon noustessa saarten välissä soutelee nelihenkinen perhe pienellä veneellä. Vieno tuuli puhaltaa ja ohut pilviverho peittää taivaan. Nuori tyttö pitelee uistinta.

Kun he rantautuvat, menen juttusille. Kari Kauppinen kertoo, että heidän kuusivuotias tyttärensä Sofia on kovasti innostunut kalastelusta, kunhan tapahtumia ongen päässä on riittävästi. Onneksi ahvenia on riittänyt. Erityisesti illalla kymmenen, yhdentoista aikaan on kala napannut koukkuun. Kari näyttää sumppuaan, jossa on kymmenkunta kookasta kalaa. Isoimmat kalat ovat kuulemma tulleet mato-ongella.

Tienoon täyttää pian herkullinen tuoksu, kun kalat kypsentyvät matkagrillissä. Kauppisten nelihenkinen perhe kokoontuu veneeseen syömään.
– Parhaiten me viihdymme yksinään luonnonsatamissa. Yleensä syynä on se, että saa olla omassa rauhassa. Valitettavasti tällaista luksusta ei juuri enää löydy. Tosin tiedän pari luonnonsatamaa, jossa olemme kaikilla kerroilla olleet ainoa venekunta. Palvelusatamat ovat meille lähinnä välttämätön paha ruoan ja polttoaineen tankkausta varten. Lapset kyllä viihtyvät kaikissa. Loppukesästä Kasnäs on sellainen paikka, jossa vanhemmatkin käyvät mielellään. Se on näet ainoa paikka, jossa pääsee uimaan, kun sinilevää on paljon. Päällimmäisenä tältä kesältä on mieleen jäänyt Uudenkaupungin edustalla oleva Palokari. Siinä viehätti ihana hiekkapohjainen laguuni, jossa lapset pulailivat mielin määrin, Kari kertoo kokemuksistaan.

Myöhemmin päivällä Kauppisten viereen ankkuroituu Pensalan perheen vene. Kari ja Pia pukevat ylleen sukelluspuvut ja pulahtavat veteen. Ylös tultuaan he kertovat, että nämä vedet ovat tuttuja jo ennestään.

– Joitakin vuosia sitten sukelsimme Trelänningenin kaakkoissalmesta ulos aivan mahtavan kirkkaassa vedessä. Salmen molemmat reunat näkyivät veden alla samaan aikaan. Syvemmällä itäsuunnassa oleva hylky oli vaalealla hiekkapohjalla hienosti luonnonvalossa nähtävillä kutakuinkin kokonaan. Syvältä vielä noustiin ylös Trelänningenin etelään ja kaakkoon laskevia todella komeita vedenalaisia jyrkänteitä pitkin. (Lisätietoja hylyistä löytyy osoitteesta www.hylyt.net.)

Pensalat ovat myös luonnonsatamien ystäviä.

– Trelännigen, Fladalandet ja Modermaganin laguuni kuuluvat suosikkiluonnonsatamiimme Tammisaaren saariston alueella. Trälänningen on näistä ehkä hienoin, koska tämä sijaitsee niin avoimen ulapan äärellä, mutta on kuitenkin hyvin suojainen. Lapsienkin on ainakin tällä eteläisimmän saaren silokalliolla helppo liikkua ja leikkiä. Tästä luoteeseen sijaitseva Byxholmen on myös mukava pysähdyspaikka siellä olevan saunan vuoksi. Siitä länteen, Koön etelärannassa on kiva uimaranta, mutta se on veneen kiinnittämiseen hiukan kehnompi paikka.