Arkistosta:

Itä-Helsingin ja Sipoon helmiä

Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallinnassa. Länsi ja pohjoiskallioissa sekä kaakkoiskulmalla kiinnittymislenkkejä. Saaresta etelään sijaitseva kallioluoto on linnustonsuojelualuetta. Kalliosaari on pieni mutta monipuolinen: korkeaa kalliota, matalaa rantalepikkoa, hiekkaranta, keittokatos, ruokailupöytiä, useita ulkohuoneita ja nuotiopaikka. Saha ja kirves kannattaa tuoda mukana.

Olen Itä-Helsingissä Kallahdenniemen itäpuolella ja ajan Kalliosaaren pohjoiskärjen ohi sen länsirannalle. Hiljennän vauhtia ja jatkan hitaasti etelään rantautumispaikkaa katsellen. Edessäni kohoaa korkea kallio, jonka keskellä on matala kohta ja paikkoja, joista rannalle astuminen olisi helppoa. Kallion kupeessa on purjevene. Haluan kuitenkin tutkia koko rannan.

Wikun syväys on kuusikymmentä senttiä, joten minulla on valinnan varaa. Kallio laskee ja vasemmalle aukeaa saaren lähes halkaiseva lahti. Lahdella on perämoottorivene ja lähellä nuotio. Vesikasvillisuuden perusteella epäilen lahtea matalaksi ja rantaudun eteläiseen kallioon. Joudun kiinnittämään keulaköydet aika pitkälle. Ilta on vetäytynyt suureen siniseen ja oranssi tuli palaa houkuttelevasti lahden toisella rannalla. Päätän mennä seuraan.

Nuotion äärellä lämmittelee perämoottoriveneen omistaja Viktor. Hän on muuttanut Suomeen Viron itäosan venäjänkieliseltä alueelta muutama vuosi sitten, mutta ei ole vielä oppinut kovin hyvin suomea. Viktor tarjoaa ukrainalaista brandyä, joka vetoaa suomalaiseen miesluonteeseen ja lisää sinnikkyyttä. Vaikka yhteisen kielen löytäminen on vaikeaa, ymmärrämme vähitellen toisiamme. Mies ihailee saarinäkymää ja huokailee monta kertaa olon lempeyttä aavan taivaan alla. Kuusikymppinen Viktor kuitenkin harmittelee, ettei parikymmentä vuotta nuorempi vaimo halua tulla mukaan saariin. Vähitellen valo hiipuu pois. Viktor käy nukkumaan viltin ja paljaan taivaan alle ja minä veneeseen.

Aamulla herätessäni Viktor on jo vastapäisen saaren rannalla kalassa. Hanhenpoikaset hyppelehtivät kalliolla aamiaisen ajan, mutta pakenevat astuessani kalliolle. Saaren eteläkärjessä on vanha huussi, jota ei ilmeisestikään enää ylläpidetä, ja läheisellä kalliolla ruokailupaikka. Eteläkärjestä pohjoiseen kulkee polku. Saarta halkovan lahden pohjukka on vain vähän merenpinnan yläpuolella ja kasvillisuus rehevää rantalehtoa.

Itärannalla hieman pohjoisempana on virallinen huussi ja keittokatos, joka jostain syystä avautuu saaren keskiosan, eikä meren suuntaan. Rannempana on puuvarasto. Saha on hieman ruosteinen, kuten usein saarissa, joten oman retkisahan ja kirveen kuljettaminen ei ole ollenkaan huono ajatus. Itärannalla saaren keskivaiheilla voi varpaat upottaa rantahiekkaan.

Pohjoisessa kallio kohoaa jopa yhdeksäntoista metrin korkeuteen avaten hienot näkymät ympäröivään saaristoon. Huipulla ruokailevat Jaana Pylkkänen sekä Peter ja Valentin Beliajev pöydän ääressä. Jaana on jättänyt pohjoisrantaan pitkän kanootinnäköisen retkiveneensä, joka hänen mukaansa sopii parhaiten pienille vesille ja merellä saarten läheisyyteen. Siihen lähellä mannerta sopiva Kalliosaari sopiikin hyvin.

– Käyn täällä muutaman kerran kesässä nauttimassa lähialueen viehättävimmän ja rauhallisimman saaren maisemista ja tunnelmasta.

Loppukesällä tulen uudelleen Kalliosaaren rantaan. Ensimmäisellä käynnillä tutkin matalaa lahtea ja arvioin, että Wikulla saattaisi olla mahdollisuuksia kiinnittyä pohjoisreunaan.

Ajan lähelle saarta ja pysähdyn valmistelemaan köysiä. Annan veneen ajelehtia tuulen mukana etelään. Eteläisen Kallioluodon rantaan on merikartassa piirretty vedenalainen kivi, joten toimin nopeasti. Käännän vaihteen eteen. Pohjassa kolahtaa. Kivi onkin pohjoisempana kuin luulin. Kurkin laidan yli, mutta kivi on suoraan alla. Peruutan. Vene ei liiku. Heiluttelen Wikua puolelta toiselle – ei vaikutusta. Kaasu täysille, vene peruutusvaihteelle ja lisää heilutusta. Irti.

Ajan hyvin varovasti lahdelle. Heitän kevyen peräankkurin ja kiinnitän keulaköyden kalliokiiloihin. Vene kolisee rantakiviin, joten vedän Wikun ankkurin luo ja heitän sen hieman ulommaksi. Kokeilen rantaa uudelleen. Vieläkin kolisee. Muutaman yrityksen jälkeen löydän rauhallisen kohdan ja vaihdan kevyen ankkurin raskaaseen.

Myöhemmin yöllä vaivani palkitaan. Olen loistavalla näköalapaikalla lähestyvään myrskyrintamaan nähden, mutta kuitenkin aalloilta suojassa. Valvon ja katselen luonnon hienoa näytelmää. Pikimusta pilvi heittelee leiskuvia salamoita koko taivaanrannan pituudelta. Parin tunnin päästä meren pinta kuhisee valtavien pisaroiden piiskatessa veden pintaa. Silloin tulee mieleen, että sinilevän takia en ole käynyt uimassa pariin päivään. Nyt on tilaisuus suihkutella puhtaassa vedessä.

Jari Tenhunen
VENE 6/2008

Arkistosta:

Satamia runkoväylän varrelta 22

Kun Musta Hevonen on ohitettu, voi jo tähystellä Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tonttia Kalliosaaressa. Se on ensimmäinen niistä Helsingin itäpuolisten vesien saarista, joita pitävät retkeilykäytössä sekä Uudenmaan virkistysalueyhdistys että Helsingin kaupunki.

Kalliosaari on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen luonnonsatama. Se löytyy Kallahdenniemen edustalta, karttasarja A:n karttalehdeltä 625. Koordinaatit saaren pohjoispäähän ovat 60°11,3´ N ja 25°09,7´ E. Väylältä Kalliosaareen oikaistessa tulee varoa Kajuuttaluodon ulommaisia kiviä.

Saaren pinta-ala 4,2 hehtaaria on pääosin kallioista mäntykangasta. Korkein kohta kohoaa pohjoisosassa saarta noin 19 metriin. Matalammalla alueella on rehevää maastoa ja hentoakin pintakasvillisuutta. Hiekkarannan tapainen alue on itäpuolella saarta.

Saaren eteläpäässä oleva Kallioluoto on suojelualue eikä kuulu yhdistykselle. Lisätietoja saa netistä, www.uudenmaanvirkistysalueyhdistys.fi.

Neitsytsaaret

Kalliosaaren pohjoispuolella ovat Neitsytsaaret. Niistä Helsingin kaupungin omistuksessa on suurin osa, ja ryhmän läntisimmälle saarelle voi nousta maihin. Rannassa on kiinnitysrenkaita, grilli- ja keittokatos sekä jätehuolto.

Mikko Rajala
Kippari 9/2007