Notviken (Bomarsund)

VENE 1-2/09:

Laulun engelsmannit eivät seilaa enää kolmellasadalla laivalla Suomemme rannoilla, eivätkä edes Lumparnin pohjoisrannalla. Sen sijaan Bomarsundin linnoituksen rauniot houkuttelevat nykyveneilijän piipahtamaan jylhien kallioiden reunustamaan Notvikeniin, Putte’s Campingin vieraslaituriin. 70-luvun tyyliin rakennettu campingalue ei juuri silmää hivele, mutta luonnon kauneus ja historian hämärään laukkaava mielikuvitus ovat hyvä syy piipahtaa Bomarsundissa. Vaikkapa matkalla Maarianhaminaan.

Bomarsundin Notviken on erinomaisen kaunis, vuonomainen lahti, jonne on helppo saapua Vargatafjärdeniltä johtavalta 5,5 metrin lateraaliviitoitetulta väylältä, Prästön saaren pohjoispuolelta. Mastoton alus oikaisee muutaman meripeninkulman porhaltamalla paikalle suoraan Lumparnin koillisnurkalta pohjoiseen johtavaa väylää Prästön sillan alta, jonka alikulkukorkeus on kolme metriä.

Notvikenin lahden suulla, idänpuoleisella kalliolla, minua tervehtii Bomarsundin linnoitukseen kuuluva Notvikenin punainen vartiotorni. Jo kaukaa lahdelta näen myös tiiviin mastomeren Putte’s Campingin rannassa. Pusken päättäväisesti ja vain lievää väkivaltaa käyttäen kahden moottoriveneen väliin ja teen iltateet.

Notvikenin vieraslaituri myötäilee kauniisti jylhää kalliorantaa, jonka korkeimmalta kohdalta voi ihailla omaa venettään tai kadehtia toisten menopelejä harvinaisesta perspektiivistä, melkein kohtisuoraan ylhäältä. Heinäkuinen ilta laiturilla on täynnä elämää; kertakäyttögrillit savuavat, ruotsalaiset imeskelevät ikuisia katkarapujaan, joku sikafleksaa sadatellen vessan tiivisteitä. Vieressäni olevan puufiskarin kippari Matti Heimo Saara-vaimonsa kanssa siemailee kannella iltakahviaan. Hyvin hoidettu Albatros-niminen fiskari seilaa Kustavin Kippareiden lipun alla. Heimot eivät ole ensi kertaa pappia kyydissä.

– Palvelut Notvikenissä ovat vaatimattomat, eikä esimerkiksi kauppaa ole mailla halmeilla, mutta satamalahden luonnonkauneus houkuttaa tänne aina uudelleen, toteaa Matti Heimo, joka on matkalla Maarianhaminan kautta Saaristomeren puuveneilijöiden tapaamiseen.

– Puuvenemiehet kokoontuvat avovesikauden aikaan kerran kuussa jossakin päin Saaristomerta. Yhdistyksessä on parisenkymmentä venekaunotarta, joista vanhin on 1800-luvulla rakennettu kosteri, kertoo Heimo.

Saara Heimo kulkee kasvikirja kainalossaan Notvikenin rannoilla ja iloitsee tuoreimmasta bongauksestaan, jänönapilasta, jota mantereella ei tapaa. Heimot tunnustautuvat perinnehenkisiksi veneilijöiksi, joita kiinnostavat Notvikenin kaltaiset pikkusatamat enemmän kuin suuret satapäiset marinat.

70-luvun lomakylässä

Kun Notvikenin satamasta on ensin kavunnut ihmettelemään korkealta kallioltaan tähyilevää vartiotornia, on aika suunnistaa rannasta johtavaa vihreää nurmikenttää pitkin kohti Putte’s Campingia. Matkan varrelle osuu 70-luvun alkupuolella rakennettuja lautamökkejä, joiden edustalla Ahvenanmaata kesäisin kansoittavat pyöräilijät halstraavat nakkejaan ja hierovat kipeitä pohkeitaan. Putte’s Camping ei ole suinkaan mikään huippu-campingalue, mutta kyllä sieltä veneilijäkin peruspalvelut saa aina minigolfia ja grillikatosta myöten. Leirintäalueen respan vieressä sijaitsee Furulunds Gården, joka lupaa tarjota nälkäiselle mielenkiintoisen gastronomisen paketin, joka koostuu kotiruoasta, thairuoasta (!), burgereista ja Ahvenanmaan pannukakusta… Janoisten virvoitukseksi tarjolla on B-oikeudet.

Putte’s Campingin huoltorakennuksen pisteet laskevat siitä, että suihkut toimivat hankalasti kolikoilla, eikä atmosfäärikään ole kovin kaksinen. Wc:t ovat siistit, mutta sijaitsevat laituriin nähden turhan kaukana. Aikamoista piittaamattomuutta osoittaa, että rantaan ei ole rakennettu edes puuceetä, joka olisi sentään vähimmäisvaatimus, kun satamamaksuakin kerätään sentään kympin verran.

Sen sijaan rannassa on pieni tilaussauna, jonka ajat tuntuvat olevan kortilla. Kylpijät tulevat etupäässä leirintäalueelta, joten veneilijöiden tehtäväksi jää todistaa yleisönä, kun saunojat koettavat päästä pulikoimaan kaislojen sekaan Notvikenin lahden pohjukasta.

Kokonaisuudessaan Putte’s Camping kertoo siitä tavasta, jolla leirintäalueiden yhteyteen rakennettujen vieraslaitureiden asiakkaita usein kohdellaan: vasemman käden pikkusormella ja eräänlaisena leirintäalueen oheistoimintana. Maksut kyllä osataan kerätä kerkeästi.

Nähtävyyksiä riittää

Luonnon lisäksi Bomarsundin vetonaula ovat tietysti linnoituksen rauniot. Tämän Venäjän valtakunnan läntisimmän etuvartion rakentaminen alkoi vuonna 1830 ja tarkemmin linnoituksen vaiheista voi lukea Lauri Juvan jutusta Omalla veneellä linnaan (Vene 8/07).

Raunioiden läheisyydestä löytyvät opastetaulut taltuttavat mukavasti historiannälkää. Iltalenkki kannattaa ulottaa sillan yli Prästön saareen. Heti sillan kupeessa on Bomarsundin museo, joka on rakennettu vuodelta 1860 peräisin olevaan luotsitupaan. Prästön erikoisuus on kalmisto, jonne on noin viiden kilometrin patikkamatka museolta. Alueella on muun muassa kreikkalaiskatolinen, roomalaiskatolinen, protestanttinen, islamilainen ja juutalainen hautausmaa. Monet hautakivet on omistettu pienille sylilapsille, jotka menehtyivät erilaisiin epidemioihin Venäjän vallan aikana.

Djävulsbergetillä oli viime sotien aikana ilmavalvontatorni. Tarinan mukaan paikan nimi, Pirunvuori, johtuu siitä, että entisaikoina piru olisi tanssittanut lähes hengiltä saltvikiläisen rouvan, joka oli papin puoliso. Tästä tunnetusta tarinasta ahvenanmaalaiset painoivat postimerkinkin vuonna 1997.

Jos nykypäivä kiinnostaa historiaa enemmän, kannattaa Bomarsundiin suunnistaa elokuussa, jolloin vietetään Bomarsundin päiviä. Viikonlopun mittainen tapahtuma herättää henkiin 1800-luvun linnoitusajan toreineen, myyntikojuineen ja komeisiin sotilasasusteisiin pukeutuneine varusmiehineen. Markkinoilla esiintyvät monenlaiset jonglöörit ja artistit ja tarjolla on niin hengen kuin ruumiinkin ravintoa. Vuosittaisesta Bomarsundin päivistä saa lisätietoja osoitteesta www.sund.ax/bomarsundsdagarna.

Heinäkuinen ilta on kääntynyt jo yöksi, kun tallustelen Prästöstä takaisin hiljentyneeseen satamaan. Kesäyötä valaisevat muutamat öljylamput ruotsalaisten veneissä. Tuuli viriää hiljalleen etelän puolelta ja sade alkaa rummuttaa kodikkaasti salongin kattoa, kun kömmin punkkaani Bomarsundin historia kainalossani ja Bachin h-molli-messu korvalappuradiossani. Miten tämä yksinpurjehtijan matkanteko tuntuukin näin hyvältä?