Jutut

50-luvun moottorivene Lalage on taas kuin uusi

Nopea ja upea 50-luvun moottorivene Lalage löytyi alkuperäisessä kunnossaan -- täydellisenä mutta rapistuneena. Se on entisöity yhtä hienoksi kuin se oli uutena veistämöltä lähtiessään.

27.10.2018

TekstiTimo Kuukkanen

KuvatTimo Kuukkanen, Rauno Tuovinen, Juha Virtanen/Otavamedia

Honduras-mahongista veistetty jenkkityylinen moottorivene Lalage oli saanut suojakseen pressun. Tosin hieman poikkeavalla tavalla – alleen. Sen rooli oli pitää seulana vuotava vene pinnalla, kun veneveistäjä Rauno Tuovinen uitti sen mantereelta veistämölleen Svartholmenin saareen Espoossa.

Vuonna 1956 valmistunut Lalage oli seissyt maissa kymmenisen vuotta. Puuvene sietää monenlaista käsittelyä, mutta ei tätä. Runko ja pohja olivat haurastuneet ja osa laudoista haljennut.

Veneveistäjä Rauno Tuovinen sai toimeksiannon palauttaa Lalage mahdollisimman lähelle alkuperäistä loistoaan, muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta.

Moottori oli pakko uusia, sillä alkuperäinen 6-sylinterinen Grey Marine oli vaihtunut matkan varrella pienempään muutamaankin otteeseen. Kopan alta löytynyt 25-hevosvoimainen Volvo ei vastannut nopean veneen käyttötarkoitusta. Sen tilalle Rauno on asentanut 170-hevosvoimaisen VM dieselin.

Rungon rimoitusta ja muovimaton metsästystä

Rauno Tuovinen aloitti Lalage-projektin purkamalla veneen koko sisustan ja dokumentoimalla rakenteet, jotka Condú oli piirtänyt ja Andersson veistänyt kaikin puolin tasokkaammin kuin tavallisissa kansan veneissä.

Sisärakenteiden vanhan lakan poistaminen osoittautui haasteelliseksi. Kuumailmapuhallinta ei voinut käyttää, sillä lämmössä lakka muuttui tervamaiseksi tahnaksi. Se antautui vasta muutamalla maalinpoistoainekäsittelyllä.

Samalla työläästi poistettavalla lakalla oli käsitelty mahonkinen karneeraus eli sisäkylkiä peittävä vaakarimoitus, joka antaa veneelle äveriään ilmeen.

Rungon lakkaus oli helpompi tapaus, sillä sen sai kaavittua kuumentamalla. Se ei ollut kuitenkaan rungon suurin työ.

”Olen rimoittanut kaikki pohjan saumat ja kyljistä melkein kaikki”, Rauno juttelee.

Veistäjän termi rimoittaminen tarkoittaa, että jokaiseen auenneeseen saumaan ajetaan sirkkelillä tai jyrsimellä kiilamainen ura, joka täytetään epoksilla ja mahonkirimalla. Ura pitää ajaa kertavedolla, mikä vaatii ohjuria ja vakaata kättä.

Epoksi tunkeutuu saumaan ja tekee siitä lujan ja tiiviin.

”Yksi vaikeus oli löytää samanväristä mahonkia. Kylkeen tulee väkisinkin pientä kirjavuutta”, Rauno harmittelee.

Rimoituksen lisäksi Rauno uusi pohjasta kölin, pari kokonaista lautaa ja muutamia pätkiä.

Runkolautojen vahvuus kyljissä on vain 9 milliä 
ja pohjassa pari milliä paksumpaa. Ulkopuolen hionnassa piti olla varovainen, etteivät niittien tulpat ohene liikaa ja irtoa.

”Kerroksittain niitattuja kaaria on tiheästi, ja melkein kaikki olivat ehjiä”, Rauno kiittelee.

Puulle hiomisen ja kymmenen lakkakerroksen jälkeen lämpimän ruskea mahonkirunko näyttää mahdottoman kauniilta ja kiiltää kuin uusi. Eikä haittaa, vaikka ohuet rimat erottuvat lähietäisyydeltä.

Condún piirtämä kurvikas ruffi on veistetty ohuista rimoista ja päällystetty kankaalla.

”Sen kaarirakennetta olisi pitänyt vahvistaa, mutta päädyin korvaamaan rätin lasikuitumatolla ja epoksilla”, Rauno selvittää. ”Nyt se kestää kävellä.”

Veistämövierailun aikana Lalagen sisäpuoli oli melko autio, mutta rungon ulkopinta oli viimeistä silausta ja helojen kiinnitystä vaille valmis. Työtunteja projektiin oli tuolloin kulunut muutaman kuukauden verran, ja Rauno povasi sisustan rakentamiseen kuluvan vielä kuukauden.

Uusi, isompi mylly vaati päälleen tilavamman moottorikopan, mutta se oli tarkoitus rakentaa täysin alkuperäiseen tyyliin.

Rauno mallaa upeita, uudelleen kromattuja keula- ja peräheloja paikalleen, ja kaunottaren ilme kohenee heti kuin juhlameikeillä ja koruilla.
Rauno mainitsee vielä avotilan rikkoontuneen muovimaton, joka pitää uusia.

Muovi?

Oikeastaan se oli linoleumia, suklaanväristä ja erittäin hyvällä maulla valittua, sen reunat ja jokainen luukku oli kehystetty rosterilistoilla.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Vene-lehdessä 7/2013.

Herbert Condú oli arvostettu suomalainen venesuunnittelija, josta on kirjoitettu hyvin vähän.

Condú syntyi vuonna 1916, mutta hän kuoli jo 40-vuotiaana 1956. Sähköalan koulutuksen hankkinut Condú työskenteli Alfthanilla testi-insinöörinä ja työnjohtajana. Hän rakasti saaristoa ja veneitä, ja työnsä ohessa hän suunnitteli veneitä Telvalle.

Vuonna 1952 Telvalla 15-vuotiaana aloittanut Nils ”Nisse” Häggblom kertoo, että 50-luvulla veneitä markkinoitiin eri tavoin kuin nyt.

”Asiakas tuli veneliikkeeseen ja tiedusteli liikkeen suunnittelijoista ja veneen yksityiskohdista. Jos kaupat syntyivät, myyjä rakennutti veneen sopimusveistämöllään. Telvan kilpailuvaltteja olivat Condú ja paras moottori, Mercedes-Benz.”

Nuoren Nissen oli määrä mennä Telvalta Alfthanille Condún alaiseksi oppimaan veneiden sähköasennusta. Oppisopimuksen alkamispäivää edeltävänä viikonloppuna Condú kuitenkin hukkui omistamansa saaren tuntumassa, ja oppisopimuksen sisältö oli järjesteltävä uudelleen.

Nisse muistaa Condún vaatimattomana mutta arvostettuna persoonana, herrasmiehenä, joka piirsi upeita veneitä.

Venealan museotoimintaa pyörittävän Nissen hallussa on runsaasti Telvalle tehtyjä venesuunnitelmia, joista noin 20 on Condún piirtämiä. Kaikki hieman erilaisia, mutta tavallista hienompia. Niistä on rakennettu osapuilleen 50 venettä, eli joitakin malleja on tehty useita yksilöitä.

Condún viimeinen itselleen suunnittelema vene, Minerva (ent. Daphne III), muistuttaa Lalagea. Se on yhä käytössä ja valittiin Kotkan Puuvenemessujen kauneimmaksi veneeksi vuonna 2002.

Condún veneet rakennettiin tiettävästi Suomen markkinoille. Vain muutaman veneen vaiheista ja nykyisistä olinpaikoista on täsmällistä tietoa.

 

 

 

X