Tilaa
Uutiset

Pro Puuvene 2010 -palkinto Nalle Nybergille

18.06.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Nyberg Björn

Suomenlahden Puuveneilijät ry:n nimeämä palkintoraati myönsi yksimielisesti Pro Puuvene 2010 -palkinnon luvialaiselle veneenveistäjälle Björn ”Nalle” Nybergille, legendaaristen Scylla-veneiden luojalle.

Nyberg kehitti norjalaisiin luotsikuttereihin ja ruotsalaisiin kostereihin perustuvan venetyypin, joka esikuvistaan huolimatta oli kuitenkin nimenomaan Nybergin oman näkemyksen mukainen.

Scylla

Ensimmäinen Scylla näki päivänvalon vuonna 1966, ja reilun neljän vuosikymmenen aikana Luvialla on veistetty yli 70 Scyllaa. Scylla-malleja on syntynyt neljä. Ensin oli pieni, sitten keskikokoinen ja sitten tuli iso, joka synnytti ja vakiinnutti Scylla-veneiden legendaarisen maineen. Viimeisin Scylla-perheen malli on suur-Scylla, joita niitäkin on tehty jo neljä.

Scylla edustaa perinteistä veneenrakennustaitoa parhaimmillaan. Merkille pantavaa on, että Nyberg loi venetyypin murrosvaiheessa, jolloin veneenrakennukseen tulivat uudet materiaalit, jolloin perinteiset puuveneet koettiin jopa aikansa eläneiksi. Scylla-veneet olivat alusta lähtien olleet erittäin haluttuja, ja ovat sitä edelleen.

Scylla ja Nalle Nyberg tulivat Vene-lehden lukijoille perin tutuiksi 80-luvulla julkaistusta Pekka Parikan kirjoittamasta Myrskylintu nousee siivilleen -juttusarjasta.

Suomenlahden Puuveneilijät ry on vuonna 1996 perustettu Suomen suurin puuvenejärjestö. Yhdistys tekee aktiivista työtä suomalaisen puuvenekulttuurin edistämiseksi ja suomalaisen puuveneen arvostuksen ja käytön edesauttamiseksi.

Pro Puuvene -palkinto on puolimalli legendaarisesta Inga-Lill XXXXIV -nimisestä 5.5-luokan kilpapurresta, jonka Gösta Kyntzell suunnitteli itselleen. Kiertopalkinnon on lahjoittanut itsekin tunnettu puuveneharrastaja Robert Paulig, jonka isoisä Gösta Kynzell oli.

Pro Puuvene -palkinnon sai viime vuonna Yrjö Klippi, vuonna 2008 Erkki Lönnqvist ja vuonna 2007 Viaporin Tuoppi -purjehduskilpailu ja sen järjestäjä Suomenlinnan Pursiseura.

Kuvat: Vene-lehden arkisto
Lähde: Suomenlahden Puuveneilijät ry

 

Lue myös nämä

X