Tilaa
Uutiset

Maretariumissa Selkämeren luontoa

23.01.2012

KirjoittajaKippari

Kotka Maretarium Oy

Suomalaisten kalalajien luonnonmukainen akvaario, Kotkan Maretarium, esittelee huoltotauon jälkeen kalojen lisäksi myös Selkämeren luontoa.

Esillä on aina helmikuun loppuun saakka Jouni Hiltusen valokuvanäyttely Tuntematon Selkämeri Maretariumin vaihtuvan näyttelyn tiloissa.

Kuusankoskelaisen Jouni Hiltusen samasta aiheesta ohjaama ja kuvaama Tuntematon Selkämeri -dokumenttifilmi palkittiin viime vuonna kolmella palkinnolla Virossa Matsalun kansainvälisellä luontoelokuvafestivaalilla, joka järjestettiin yhdeksännen kerran.

Dokumentti palkittiin mm. parhaasta ohjauksesta ja sai myös Viron ympäristöministeriön palkinnon sekä Haapsalun kaupungin palkinnon.

Luontodokumentti kertoo Selkämeren eläimistöstä ja maisemasta vuoden kierrossa. Se esitetään TV1:ssä tänä vuonna.

Maretariumissa eri kalalajeja on noin 60. Kalojen lisäksi altaissa on esillä Suomen rapulajit. Maretarium on avoinna joka päivä klo 10-17, myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Kuva: Kotka Maretarium Oy

Lue myös nämä

X