Tilaa
Uutiset

Buster yleisin rekisteröity

10.03.2016

KirjoittajaAri Inkinen

Buster on ollut ja on edelleen Suomen halutuin ja yleisin venemerkki. Vuoden vaihteessa nykyään Trafin ylläpitämässä vesikulkuneuvorekisterissä oli kaikkiaan 26 876 Busteria. Määrä on ylivoimainen, sillä seuraavaksi eniten rekisteröityjä Yamarineja oli 16 111 kappaletta.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus suomalaisesta veneilystä, sillä kaikkiaan Suomessa lasketaan olevan 811 000 venettä. Suurin osa näistä on luonnollisesti soutuveneitä, mutta rekisteröityjä veneitäkin on 201 000 kappaletta.

Viime vuonna Trafi rekisteröi kaikkiaan 3 592 venettä. Se on edelliseen vuoteen verrattuna vajaat kymmenen prosenttia vähemmän.

Vaikka rekisteröintimäärä putosikin edellisvuodesta, ykkönen oli edelleen Buster, 578 kappaletta, ja toisena Yamarin, joka alumiinisen Crossin ansiosta on ottanut Busterin etumatkaa kiinni. Sen sijaan alumiiniset Huskyt eivät vielä ole paikanneet muovi-Finnmasterien, ilmeisesti jälleenmyyntiverkoston muutosten aiheuttamaa, markkinaosuuden rajua pudotusta.

Suurin nousija käytännössä oli Axopar. Moni muukin pienen volyymin venemerkki on kasvattanut myyntiään, mutta muutaman kappaleen lisärekisteröinti saa tilaston äkkiä näyttämään suurta plussaa. Tilastossa on kuitenkin edelleen epätarkkuuksia.

Tuontiveneistä ykkönen on ollut, Brig-kumiveneitä lukuunottamatta, Jeanneau. Trafin mukaan Suomeen rekisteröitiin viime vuonna 28 Jeanneauta. Quicksilverin määrä oli 23 ja ruotsalaisen Anytecin 17. Lähellä sitä on Arronet. Jenkkiveneiden ykkönen on Sea Ray 12 veneellä.

Purjeveneitä rekisteröitiin viime vuonna 21 kappaletta. Määrä lähes puolittui edellisvuodesta.

 

Lue myös nämä

X