Tilaa
Uutiset

Alex Thompsonin uusi Vendée-pursi

06.10.2015

KirjoittajaAri Inkinen

Alex Thompson Racing on esitellyt uuden veneen, jolla muun muassa mastoa pitkin kävelystä tunnettu brittipurjehtija Alex Thompson aikoo osallistua 2016/17 Vendée Globe -kisaan. Kyse on yksinpurjehduksesta maapallon ympäri.

Uuden veneen ulkoasun on suunnitellut teollinen muotoilija Konstantin Crcic, hän on myös osallistunut sisätilojen ergonomian kehittämiseen. Veneen hydrodynaamisten ominaisuuksien suunnittelussa tutkittiin muun muassa kilpailureitin aiempia sääolosuhteita.

Yleensä veneeet tehdään valkoisiksi nimenomaan lämpöhaittojen eliminoimiseksi. Thompsonin Hugo Bossin musta on maalattu saksalaisen BASF:n kehittämällä, lämpöä heijastavalla maalilla.

Veneen on valmistanut Green Marine Englannin Southamptonissa. Mukana veneen tekniikan kehittämisessä on ollut myös Mercedes-Benz. Vene painaa noin 7,5 tonnia ja laskelmien mukaan sen huippunopeus on 35 solmua.

Alex Thompson osallistui myös edelliseen Vendée Globeen ja tuli maaliin kolmantena. Nyt tavoitteena on yksiselitteisesti voitto. Parivaljakon ensimmäinen kisa on lokakuun 25. päivä starttaava, 5000 meripeninkulman Transat Jacques Vabre Ranskasta Brasiliaan, seuraava kisa on B2B yli Atlantin joulukuun alussa. (KUVA: Mark Lloyd)

Lue myös nämä

X