Rekisteröityneet käyttäjät voivat päivittää polttoaineiden hinnat.

VENE 8/12:

Nykyisin Raaseporin kaupunkiin kuuluva Tammisaari on kuin nukkekoti kapeine kujineen ja siroine taloineen. Kuuman kesäpäivän horteessa se uinailee muutoin, mutta vierassatamassa on tekemisen meininki.

– Oli iloinen yllätys, kun meidät valittiin Vuoden vierassatamaksi. Olemme toki pyrkineet vuosittain parantamaan palveluita ja satsaamaan veneilijöiden viihtyvyyteen, sanoo Nicke Björkqvist, joka hoitaa satamaa veljensä Jan-Olofin kanssa.

Uusi satamakonttori tuli Knipania vastapäätä olevalle laiturille.

– Nykyinen toimisto huoltoaseman kahvilan yhteydessä lopetetaan. Pystymme keskittymään veneilijöihin paremmin, kun ei tarvitse samalla palvella kahvila-asiakkaita, lupaa Björkqvist.

– Uuteen toimistoon tulee myös wc-tiloja ja kioski. Tiivistämme palveluita, jotka nyt ovat hieman hajallaan ympäri satamalahtea.

Tammisaaressa veneilijään suhtaudutaan kuin ihmiseen, eikä rahastuskoneeseen. Satamamaksun yhteydessä saa brosyyrin, joka on varsin kattava tiedoiltaan.

Lähestyminen

Satamaan johtaa 4,6 metrin syvyinen lateraaliviitoitettu väylä. Kaupunginlahti on todella matala, joten väylällä on syytä pysytellä. Vierassatama avautuu koillispuolella, aivan maantiesillan edustalla. Vieraspaikkoja on kolmessa laiturissa, kausipaikkojen seassa, ja ne voisi merkitä selvemmin. Laitureilla on lätkiä, joista vihreä tarkoittaa vieraalle sallittua paikkaa. Punaiset sekä yliviivattua P-kirjainta esittävät kyltit ovat yksityispaikan merkkejä.

Palvelut

Asialliset toilettitilat veneilijöille ovat isossa, punaisessa rakennuksessa kansallispuiston opastuskeskuksen vieressä. Sitä vastapäätä on muutama vuosi sitten rakennettu meriuimala, jonka yhteydessä on veneilijöiden aamusauna. Se on pieni koppero, mutta uiminen mereen rakennetussa suojaisassa altaassa onnistuu hyvin. Vuokrasauna ja pesutupa löytyvät aikamoisen matkan päästä satamalahden toiselta puolelta.

Lahden pohjukassa on huoltoasema, septin imutyhjennys ja rantakahvila, jonka terassilta avautuu kaunis näköala satama-alueelle. Lämpimänä kesäpäivänä kahvila on kaupungin suosituimpia kohtauspaikkoja.

Satamamaisemaan kuuluu olennaisesti veden päälle rakennettu ravintola Knipan. Outoon sijaintiin on selitys: aikoinaan katsottiin, että kaupungin mailla on jo riittävästi anniskelupaikkoja, joten nokkelat tammisaarelaiset paaluttivat uuden ravintolansa perustukset suoraan mereen.

Yli satavuotias talovanhus palvelee vielä kesäravintolana ja tanssipaikkana. Menneen ajan tunnelmasta nauttii kohtuuhinnoin: vuonna 2011 alkuruoat olivat 10-12 euron ja pääruoat 20-28 euron välillä.

Vanhan kaupungin kujilla

Satamasta itään avautuu Tammisaaren idyllinen vanha kaupunki, Barckens udd. Sen kaduilla ja kujilla on kuin siirtyisi pari sataa vuotta ajassa taaksepäin. Koko alue oli aikanaan täynnä käsityöläisiä, ja vanhoista ammateista kertovat yhä katujen nimet: Hatuntekijänkatu, Hansikkaantekijänkatu tai Nahkurinkatu. Talojen seiniin taas on kiinnitetty laattoja, joissa on kuvattu erilaisia kaloja. Ne liittyvät korttelien nimiin, kuten Salakka, Silli tai Valaskala.

Vanhan kaupungin arkkitehtuuri on monimuotoista, sillä rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Taidokkaasti veistetyt pihaportit ja ikkunapuitteiden runsaat koristelut ovat yksityiskohtia, jotka avautuvat joutilaalle vaeltajalle. Kaupunginosan historia ulottuu kuitenkin 1500-luvulle saakka. Silloin Tammisaari oli piskuinen kalastajakylä, jolle Kustaa Vaasa antoi kaupunkioikeudet samaan aikaan kuin Helsingillekin.

Keskellä vanhaa kaupunkia kohoaa Tammisaaren kirkko. Harmaakivisen temppelin rakentaminen alkoi jo vuonna 1650. Myöhempinä vuosisatoina kirkkoa on korjattu useasti. Nykyisessä ulkoasussaan se edustaa uusklassistista tyyliä. Kirkolla on myös tärkeä kulttuurinen merkitys, sillä se on elokuisen Tammisaaren Kesäkonsertit -tapahtuman konserttisali.

Vanhan kaupungin lisäksi Tammisaaren keskeisiä paikkoja on Raatihuoneentori. Sitä halkoo Suomen vanhin kävelykatu, Kuninkaankatu, jossa autoilu kiellettiin jo vuonna 1966. Raatihuoneentorin kupeessa on Raaseporin auliisti palveleva matkailutoimisto ja varsin maukasta ruokaa tarjoileva kiinalaisravintola China Ho Wah.

Keskiviikkoisin ja lauantaisin tori täyttyy saariston herkuista ja torstaisin iltatori valtaa sataman viereisen Stallörsparkin.

Monista viihtyisistä kahviloista pitää mainita erikseen Raatihuoneentorin Carl de Mumma, josta saa jo kukonlaulun aikaan lämpimiä sämpylöitä. Myytävänä on myös erilaisia kahvilaatuja ja syntisen hyviä leivoksia.

Tammisaaren Kansallispuiston tunnelmaan pääsee Stallörsparkenin Luontokeskuksessa. Sen pysyvä näyttely vie virtuaaliretkelle läpi koko puiston: komeat maisemamaalaukset, kuvaesitykset ja videot antavat tietoa kansallispuiston kasveista, linnuista ja kaloista.

Polttoaineasema 2015

Puh. 019 241 1790

dsl/bens 98

A 24/7 K+S

Avoinna arkisin klo 8-24, viikonloppuisin klo 9-24

Veneluiska

Kalastusalue: Tammisaaren siltojen molemmat puolet.
Sijainti: Venesatama Tammisaaren keskustassa.
Osoite: Pohjoinen rantakatu 11, Raasepori.
Luiska: Vuonna 2008 uusittu asvalttiluiska, jonka vieressä on laituri helpottamassa veneen käsittelyä. Luiska on melkoisen jyrkkä, joten kärryä ei tarvitse pudottaa kovin syvälle.
Pysäköinti: Parkkialueella tilaa kohtalaisesti.
Palvelut: Kaikki palvelut kävelymatkan päässä.

ERÄ 13/09