Tilaa
Jutut

Uuden ajan airut Dufour 335 Grand’Large

26.12.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Jarmo Wright

Tuliterässä Dufour 335 Grand’Largessa on kaikkea vähän enemmän kuin aikaisemmin. Paitsi hintaa ja peräharuksia.

Uuden Dufour 335 Grand’Largen perä on poikkeuksellisen leveä. Leveä perä antaa mahdollisuuden varustaa vene läpikäveltävällä avotilalla ja kokoluokassa harvinaisesti kahdella ratilla. Se tekee mahdolliseksi myös peräpeilin suurikokoisen, avattavan uimatason.

Trendikkäitä kylkitaitteita ei rungossa ole, mutta keulan vesilinja on kapea.

Koepurjehdimme Dufourin Airistolla syyskuun lopun puuskaisessa lounaistuulessa.

Z-Sparin osatakila on Dufourissa siitä erikoinen, että alavanttien rustit on sijoitettu kannen sisäreunaan, jolloin keulaan mahtuu normaalia suurempi fokka. Takilassa ei ole peräharusta ja siksi molemmat saalinkiparit on suunnattu tavallista enemmän taaksepäin.

Vikkelä vesillä

Testaajat eivät olleet kovin vakuuttuneita peräharuksettoman takilan eduista. Vähän hirvitti, kun ajattelimme kovassa myötätuulessa nostettavaa spinaakkeria. Toisaalta venettä on helpompi purjehtia, kun yksi säätö puuttuu. Peräharus ei myöskään häiritse kipparin työskentelyä avotilan takaosassa.

Purjehdimme täydellä isopurjeella ja vakiofokalla, joka on kohtalaisen suuri, vaikka ylävanttien rustit ovat kiinni laidassa.

Airistolla puhalsi 5-6 m/s lounainen tuuli, jonka lomassa oli 8-9 m/s vihureita. Testiveneen takila oli jännitetty niin tiukalle, että fokka toimi hyvin 6 m/s tuuleen saakka.

Ohjaustuntuma oli erinomainen: kevyt, herkkä ja ilman kitkaa, vaikka ratteja oli kaksi.

Kallistuskäyttäytyminen ei aiheuttanut yllätyksiä.

Läpikäveltävä avotila

Jarmo Wright

Suuren avotilan vakiona kovapuulla verhoilluilla sivupenkeillä istuu väljästi kuusi henkeä. Selkänojat ovat korkeat, mutta pikkutavaralle ei ulkona ole missään paikkaa.

Käsin alas laskettava uimataso on käytännöllinen, mutta 2 250 euroa maksava lisävaruste. Myös toinen katolle sijoitetuista vinsseistä on lisävaruste.

Isopurje jalustetaan avotilan keskelle pylvääseen.

Keulapurjeen jalusvinssit ovat perämiehen ulottuvilla. Gasti joutuu niitä käyttäessään olemaan hankalasti selin purjeeseen. Fokan jaluksille on vapauttimet, joten vinssejä voi myös käyttää spinaakkerin ja genaakkerin jalustamiseen. Kiskoissa ei ole avotilaan ulottuvia säätöjä.

Kannella liikkuminen on helppoa ja esteetöntä.

Paljon tilaa sisällä

Jarmo Wright

Dufourin parhaat puolet paljastuvat, kun laskeutuu loivia portaita veneen sisälle. Tilaa on väljästi ja kalusteet on viimeistelty siististi afrikkalaisesta moabi-puusta.

Umpilaminaattia

Dufour valmistaa rungot umpilaminaatista. Kansi tehdään injektoimalla, jolloin sekä ulko- että sisäpinta tulevat muotista valmiiksi viimeisteltyinä. Kannen kerrosrakenteen ytimenä on pvc-vaahtomuovi.

Dufour 335 tulee ajan myötä korvaamaan ikääntyvän 325:n. Ilahduttavaa on, ettei ranskalaisveistämö ole nostanut veneen hintaa mallin uudistuessa – ainakaan vielä. Vaikka varustelua joutuu lisäämään, runsaalla 100 000 eurolla saa uudenaikaisen, tyylikkään ja vikkeläliikkeisen matkapurren, joka asuttavuudessa lyö useimmat kilpailijansa.

 Tekniset tiedot

Pituus 9,98 m
Leveys 3,49 m
Syväys 1,90 m
Uppouma 5 620 kg
Maston korkeus 14,7 m
Apumoottori Volvo Penta D1-20
CE-luokitus A (valtameri)
Hinta vakiovarustein 102 400 euroa
Suunnittelija Umberto Felci
Valmistaja Dufour Yachts, Ranska, www.dufour-yachts.com
Päämyyjät Marisail Oy, Kaarina, puh. 0400 742 741, www.marisail.fi
Sarlin Marine Oy, Helsinki, puh. 040 543 2642, www.sarlinmarine.fi

Teksti: Kari Wilén
Kuvat: Jarmo Wright
Testiavustus: Tom Finell

Tiivistelmä Vene-lehden 12/2011 jutusta

Katso kuvat

 

Lue myös nämä

X