Tilaa
Jutut

Unfurled: Modernismia konkarilta

Suunnittelemalla 150-jalkaisen superjahdin German Frers todisti, ettei ikä paina ajatusta eikä mielikuvitusta. Se valittiin saman tien maailman parhaaksi.

05.10.2016

KirjoittajaPasi Nuutinen

Kun on kuulunut maailman huippuihin pursisuunnittelijana vuosikymmeniä, tuskin pahastuu, jos kerran saakin syntymäpäivälahjan hieman etuajassa. German Frers täytti 75 vuotta heinäkuussa, mutta jo toukokuussa hänen piirtämänsä 150-jalkainen pursi Unfurled valittiin Vuoden Superjahdiksi.

Palkinnon jakaa brittiläinen, suuriin luksusjahteihin erikoistunut lehti Boat International. Voittajan valitsee raati, johon vuosittain kutsutaan parikymmentä superjahtien omistajaa eri puolilta maailmaa. Jopa heidän paljon nähneet silmänsä olivat ympyriäisinä Frersin luomusta tarkastellessaan.

Tilaajina oli ilmeisen menestynyt muotoilijapariskunta New Yorkista. He ovat myös taiteen harrastajia, ja erityisen viehättyneitä Bauhaus-koulukuntaan. Se näkyy sisustuksen muotoilussa, jonka yksityiskohdista vastasi toinen suurtähti Oliver Stirling.

Väliseinät, kalusteet ja ovet on tehty alumiinikehyksiin sykomorilevyistä, ja kehysten ansiosta ne näyttävät leijuvan keveiltä. Perässä suuri omistajankajuutta ulottuu laidasta toiseen lähes kymmenen metrin levyisenä. Salongin etupuolella on kolme kajuuttaa vieraille ja miehistölle. Kuulostaa vähältä noin isoon purteen, ja sitä se onkin. Omistajat olivat sitä mieltä, että kun entisessä 112-jalkaisessakaan eivät huoneet olleet loppuneet kesken, käytettäköön veneen koon kasvamista tilojen avartamiseen, ei lisäämiseen.

Aivan keulaan on silti saatu mahtumaan talli vesijetille sekä nosturi sen siirtoon vesille.

Erityistä Unfurledissa on kansitilojen järjestely. Omistajat eivät tykkää kuomuvirityksistä, joten Frers piirsi sisäänkäynnin ympärille kiinteän katoksen. Tämän ”sprayhoodin” sisälle mahtuu kaksi väljää sohvaryhmää pöytineen ja virvokepentteri.

Niiden takana on molemmilla laidoilla ohjauspiste. Ratit ovat hiilikuitua, pedestaalit yhtenä kappaleena alumiinista valettu ja penkeille kipparin vieruskaveriksi mahtuu istahtamaan hoikkuudesta riippuen kolme, neljä henkeä.

Unfurled on linjoiltaan äärettömän sulava ja siisti. Luonnollisesti vinssit ovat sähköisiä ja köydet vedetty piilossa, mutta Frers on vienyt tässäkin toteutuksen tavallista pidemmälle. Köydet ovat pysyvästi vinsseillä, jotka nekin on sijoitettu kannen alle.

Ei silti pidä luulla, että Frersiltä – veneidensä nopeudesta tunnetulta – olisi tilattu pelkkää leposohvaa. Ei suinkaan, sillä omistajat reissaavat purrellaan superjahtien kilpailusta toiseen, Välimereltä Karibialle, Kaliforniaan ja takaisin.

Purjealaa ei kerrota, mutta tehoon panostamisesta kertoo isopurjeen fathead-muoto ja silminnähden huima maston korkeus. Syvä teleskooppiköli antaa jäykkyyttä rungolle, joka pituuteensa nähden on yllättävän solakka vesilinjastaan. Jotta voimat kahdesta peräsimestä eivät tulisi liian rankkoina ratille, ohjaus on hydraulisesti tehostettu.

Viime silauksen pohjan liukkaudella antaa, että kaksi eteenpäin suunnatuilla potkureilla varustettua vetolaitetta taitetaan rungon sisään purjehduksen alkaessa; silloin kun vene on Unfurled.

 

 

TEKNISET TIEDOT

PITUUS 46,00 m

VESILINJA 43,36 m

LEVEYS 9,80 m

SYVÄYS 6,50 m

UPPOUMA 275 tn

MOOTTORI 2 x Scania DI13, 450 hv

VALMISTAJA Vitters Shipyard, Hollanti

SUUNNITTELIJA German Frers

LISÄTIEDOT Vitters Shipyard

 

Lue myös nämä

X