Tilaa
Jutut

S-850 leppoisaan matkapurjehdukseen

22.09.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Marjo Tynkkynen 

Venetulva Puolasta jatkuu kiihkeänä. S-850 ilmestyi testattavaksi täysin yllättäen juuri ennen elokuista Helsingin Uiva -venenäyttelyä.

S-850 näyttää uudenaikaiselta. Korkea ylärakenne suurine ikkunoineen on moderni. Vene on lyhyt ja pullea, ei siis raaseri. Varalaita ja kajuutta ovat korkeat, takila vastaavasti matala. Asuttavuus on ollut etusijalla ja käytettävyys esimerkiksi järvialueilla, sillä veneessä on sekä kaadettava takila että ylös kääntyvä köli.

Esitteessä purren painoksi kerrotaan noin 2 500 kg. Testiveneen kohdalla se ei pitänyt paikkansa. Mikäli venettä on tarkoitus siirrellä trailerilla, on hyvä tietää, että sisämoottorilla varustettuna se painaa lähemmäs 2 900 kg.

Paino/pituusindeksi on 236, joten S-850 kuuluu selkeästi keskiraskaiden pursien joukkoon.

S-850:n saa myös 1,4 metriä syvällä kiinteällä eväkölillä, mutta silloin osa käyttöajatuksesta häviää: vene ei enää liiku trailerilla, eikä sillä pääse rantautumaan keula hiekkarannalle. Yleensä sama vene kiintokölillä purjehtii paremmin kuin nostoköliversio, koska se sortuu vähemmän.

S-850:ssä emme koepurjehduksen aikana havainneet tavanomaista voimakkaampaa sortoa. Emme edes vastakäännösten jälkeen, jolloin yleensä kestää tovin, ennen kuin köli alkaa purra. S-850 kulki suoraan heti käännöksen jälkeen.  

Testipäivän tuuli oli kesäisen heikko, 4-5 m/s luoteesta, mutta luovilla gps näytti kohtuullista 4,4 solmua. Ohjaaminen oli raskaanpuoleista. Se johtuu siitä, että peräpeilille ripustetussa, ylös kääntyvässä peräsinlavassa ei ole tasapainottavaa osaa. S-850 oli myös selkeästi luovikärkäs ja nousi tuulen silmään heti, kun pinnasta päästi irti. Kevyessä tuulessa tästä ei ole haittaa, mutta kovassa kelissä luovikärkkyyttä on vähennettävä esimerkiksi isopurjetta latistamalla tai reivaamalla.

Testiveneessä oli Yanmarin 15 hv sisämoottori suoralla akselilla. Melutaso pysyi kohtuullisena, mutta moottoriasennus tärisytti venettä sen verran, että sisällä pöytä ja muut rakenteet kolisivat häiritsevästi.

Marjo TynkkynenSuojainen avotila

Istuinkaukalo on syvä, selkänojat ja ylärakenne korkeat. Haittapuoli on, ettei perämies näe penkiltä tarpeeksi hyvin eteen.

Avotilassa on kulkuaukko taakse uimatikkaalle, mutta uimatasoa ei ole. Veneeseen pääsee kuitenkin hyvin kapuamaan takaisin.

Sivukannet ovat kapeat, mutta kajuutan katolla on kaiteet ja vanttien välistä pääsee hyvin kulkemaan.

Isopurjeen jalustalja on kiinnitetty turkille silmukkaan. Järjestely on riittävä näin pieneen veneeseen, mutta puominalasvetimen säädön soisi olevan vedetty avotilaan.

Kölin ylösvetoköysi nousee kajuutan katolle maston juurelta. Noin satakiloinen köli nousee kevyesti nelinkertaisella taljalla. Yksisaalinkinen takila on puolalaisvalmisteinen ja yksityiskohdiltaan hyvätasoinen.

Testiveneessä oli hyvin toteutettu mastonkaatojärjestelmä, joka maksaa vain 741 euroa. 

Valoisuus yllättää

Marjo Tynkkynen 

Asumistilat ovat erittäin valoisat salongin suurten sivu- ja kattoikkunoiden ansiosta. Keulakajuutassakin on avattava kattoluukku ja ilmavuuden tuntua lisää se, ettei sisätiloissa ole poikittaisia laipioita. Täysi seisomakorkeus sisällä ei puolestaan ole mikään yllätys, niin korkeita ovat varalaita ja kajuuttarakenne.

S-850:ssä sohvat ja pöytä muodostavat moottorivenemäisen kokonaisuuden. Pöydän ääreen mahtuu neljä henkeä ruokailemaan, taaemmassa penkissä on irrotettava selkänoja. Pöydän päätyyn mahtuu vielä yksi henkilö, mutta hän joutuu istumaan pehmustetulla kölilaatikolla.

Keulassa on tilava kolmiovuode kahdelle aikuiselle. Salongin pöydän voi laskea laidan ja kölilaatikon väliin, jolloin muodostuu 120 senttiä leveä vuode. Tyynyjen asettelu on kuin palapelin kokoamista, mutta salonkiin ja pistopunkkaan voi majoittaa kolme aikuista ja yhden lapsen.

Sisällä on helppo liikkua. Pentterin pöydän kohdalla on kaide, kulkuaukossa tai vessan laipiossa soisi olevan myös.

Pentterissä on yksi pesuallas. Origo-keittimessä on kardaaniripustus, mutta ei suojatankoa. Keittimen tuntumassa on kattoventtiili. Kylmiö on lisävaruste.

Kiitosta ansaitsee toiletin ja pentterin väliin sijoitettu vaatekaappi.

Toiletissa mahtuu hyvin pukeutumaan, mutta istuimelle kyykistyessä osuvat hartiat laipioon.

Kalusteet on rakennettu laajan sisämodulin päälle. Viimeistely on tehty huolellisesti, puuosat ovat tammea ja turkit juovitettua tiikkiä.

Vakuuttava rakenne

Puolassa veneet laminoidaan yleensä käsin, koska työvoima on toistaiseksi edullista.

Kansi on kerrosrakennetta, jossa ytimenä on 10 mm Airex-vaahtolevy. Kansi on kiinnitetty runkoon liimaamalla ja niittaamalla, sauma on suojattu erikoisliimalla. Lujitemuovipintojen viimeistely on upeaa, eikä niissä näy peilaamista. Heti gelcoatin alla oleva ensimmäinen laminaattikerros on laminoitu osmoosilta suojaavalla vinyyliesterihartsilla; puolalaiset kyllä osaavat asiansa.

S-850 on laadukas pienipursi. Ulkomitoiltaan pieni, mutta sisältä tilava matkapursi sopii leppoisaan matkapurjehdukseen suojaisilla rannikkoväylillä. Järvialueille vene sopii erityisen hyvin kääntökölinsä ja mastonkaatojärjestelmänsä ansiosta.

Tekniset tiedot

Pituus 7,48 m
Leveys 2,78 m
Syväys 0,55/1,70 m
Uppouma 2500 kg
Maston korkeus 10,5 m
Apumoottori Yanmar 2YM15
CE-luokitus C (rannikko)
Hinta vakiovarustein 39 300 e
Valmistaja J & M.W. Yachts, Puola
Päämyyjä Sailman, Rusko, www.sailman.fi

Teksti: Kari Wilén
Kuvat: Marjo Tynkkynen

Tiivistelmä Vene-lehden 9/2011 jutusta

Katso kuvat

 

Lue myös nämä

X