Tilaa
Jutut

Irma Esmeralda

01.02.2007

KirjoittajaVenelehti

irmaesmeralda
Irma Esmeralda on niitä tyttöjä, jotka ovat päässeet lehden kansikuvaan. Hänen kohdallaan se tapahtui runsaat 75 vuotta sitten. Senkin jälkeen tyttö on pari kertaa ollut lehtien palstoilla. Kävimme viime syksynä kuulostelemassa tytön vointia Espoon vesillä.

Irma Esmeraldan tarina alkoi vuonna 1931, jolloin vene Esmeralda-nimisenä laskettiin vesille Åbo Båtvarfin telakalta Turussa. Vaikka oikeastaan purren ensimmäiset vaiheet oli kirjattu jo vuotta aikaisemmin, kun konstruktio palkittiin Svenska Kryssarklubbenin suunnittelukilpailussa ensimmäisellä palkinnolla. Suunnittelija oli veistämöllä vuodesta 1927 työskennellyt Jarl Lindblom, joka hieman myöhemmin piirsi kuuluisan Daphnen.

Esmeralda esiteltiin ensi kertaa ruotsinkielisessä Frisk Bris -veneilylehdessä numerossa 11/1931. Vene komeili lehden kannessa. Jutussa todettiin, että lehden lukijoita saattoi kiinnostaa lähempi selostus jahdista, joka ”kauniiden ja tasapainoisten linjojensa ansiosta antaa merikelpoisen vaikutelman, ja koska sen käytännöllinen varustelu tarjoaa useita perusteellisesti harkittuja uutuuksia”.

Vuonna 1970 Antti Erkkilä osti Esmeraldan ja vuodesta 1984 se on ollut hänen tyttärensä Helena Leskisen omistuksessa. 50-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen pursi on totellut nimeä Irma Esmeralda. Otettuaan Irma Esmeraldan hoitoonsa Helena Leskinen vietti jokaisen vapaan hetken maaliskuusta kesäkuuhun kunnostamalla venettä. Hiomista ja lakkausta riitti. Syksyllä 1987 Helena Leskinen alkoi purkaa Irma Esmeraldan pohjalaudoitusta ja kolme kuukautta myöhemmin koko yhdeksän metriä pitkä kölipuu oli revitty pois. Vene vietiin kesällä 1988 Suomenlinnaan Veistokaari Oy:lle pohjan korjausta varten. Emäpuu uusittiin, samoin osa kaarista sekä suuri osa vesilinjan alla olevasta runkolaudoituksesta. Korjauksen jälkeen Irma Esmeralda kellui melkein 10 cm korkeammalla. Viimeisimpiä suurempia korjauksia ovat rungon ylälaudoituksen uusiminen.

Kävimme merellä Espoon ulkopuolella viime syyskuussa, pari viikkoa ennen kuin Irma Esmeralda oli tarkoitus purjehtia Hankoon ja Granströmin telakalle. Tuulta oli leppoisasti, eikä kevyt keli välttämättä ole Irma Esmeraldan mieleen, koska veneessä on varsin vähän purjealaa matalassa ketsitakilassa. Sivutuulessa ja myötäisessä vene tuntui kuitenkin liikkuvan hyvää vauhtia. Jarl Lindblom osasi antaa veneelle sulavat runkomuodot ja vesilinjapituuteen nähden veneen leveys on hyvin kohtuullinen.

Purjeita saa säätää koko ajan, mutta vene tuntuu tasapainoiselta, eikä edes mesaani kampea sitä liikaa tuuleen. Vastakäännöstä varten on syytä varata vauhtia varastoon, sillä Irma Esmeralda kääntyy hitaasti ja ylväästi. Käännöstä voi sen alkuvaiheessa edesauttaa jalustamalla mesaanin kireälle. Lopuksi keulan saa käännettyä uudelle halssille pakkaamalla klyyvarilla.

Irma Esmeralda täytti viime vuonna 75 vuotta. Ikäisekseen hän on hyvässä kunnossa ja aktiivivuosia on edessä varmasti vielä rutkasti. Pursi vaatii kuitenkin jatkuvaa huoltoa, korjausta ja huolenpitoa. Se ei kuitenkaan ole myytävänä, ei mistään hinnasta. Ensi kesänä Helena Leskinen suunnittelee tutkimusmatkaa Väderskäriin, eli Myrskyluodon Maijan saareen Ahvenanmaan pohjoiseen saaristoon.

 

Tekniset tiedot

Pituus 9,90 m
Vesilinja 8,64 m
Leveys 2,64 m
Syväys 1,20 m
Uppouma n. 6 500 kg
Purjepinta-ala n. 49 m&³2;
Moottori Perkins Perama, 29 hv
Suunnittelija Jarl Lindblom
Valmistaja Åbo Båtvarf, 1931

Teksti Kari Wilén
Kuvat Timo Utte
r

Tiivistelmä Vene-lehden 1/2007 jutusta

Lue myös nämä

X