Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

Grandezza 29 WA Open

Maanantaina 29.9.2008, Venelehti, Jutut

sopisi vauhdikkaan perheen käteväksi matkaveneeksi, joka tarvittaessa kelpaisi myös pienimuotoiseen edustukseen.

Lähtöhinta on tosin kovin korkea. Veneen runko on sama kuin viime vuonna myyntiin tulleessa 28 WA:ssa. 29 WA Open on kovassa kelissä parhaimmillaan ennen kaikkea myötäaallokossa, jolloin vauhtia ei juuri tarvinnut tiputtaa. Myös sivuaaltoa runko kohteli rajulla trimmilevyjen käytöllä kohtuullisesti.

Saarten suojassa ajettaessa 29 WA:n kulku on vakaata ja yllätyksetöntä. Moottoritrimmin pluskulmat pistävät veneen helposti laukkaamaan, mutta nollatasossa meno rauhoittuu. Samalla vesilinja pitenee, vauhti hieman hidastuu ja meripeninkulmakohtainen polttoaineen kulutus nousee. Mittasimme kahden hengen kuormalla veneen huippunopeudeksi 35,5 solmua.

Uuden Grandezzan parhaita puolia ovat onnistuneet tilajärjestelyt, selkeät kulkuväylät sekä monet kätevät yksityiskohdat. Esimerkiksi paperikartalle on ohjaamossa oma iso lokero. Kahvoja on veneessä runsaasti. Plotterille on varattu keskeinen paikka.

Tekniset tiedot

Pituus8,94 m
Leveys3,00 m
Paino4 000 kg
Kantavuus8 henkeä/900 kg
CE-luokitusC (rannikko)
Polttoainesäiliö  420 l
Moottori1 x 330–370 hv/2 x 160–190 hv diesel
Hinta alk.159 000 euroa
ValmistajaOy Finn-Marin Ltd.
 Kokkola, www.finnmarin.fi
MyyntiKonekesko Marine
 puh. 010 53 034, www.konekesko-marine.fi

Testiryhmä: Heikki Juuri-Oja ja Seppo Katajisto

Tiivistelmä Vene-lehdessä 9/08 julkaistusta esittelystä.

Asiasanat: Venelehti , Moottoriveneet
  • Kommentoi
  • Tulosta
  • Lähetä kaverille

Kirjoita oma kommentti