Tilaa
Jutut

Ege Yat 30 DS

20.12.2007

KirjoittajaVenelehti

egeyat30ds

 

on sympaattinen pursi eksoottisesta suunnasta.

Kansisalongilla varustettu Ege Yat 30 DS vaikuttaa ensisilmäyksellä, ellei ihan muodikkaalta, niin ainakin nykyaikaiselta. Koepurjehdus osoitti, että kyllä Turkissakin osataan. Veneessä on sutjakas runkomuoto ja sen päämittasuhteet ovat kohdallaan.

Koepurjehdimme Ege Yatin lokakuun alkupäivinä kohtuullisessa syyssäässä. Tuuli oli 4-5 m/s lounaasta ja merenkäynti vähäistä. Olosuhteet olivat siten varsin ”kiltit” ja tuulta olisi saanut olla enemmän. Ege Yatissa on mastonhuipputakilassa rullaiso ja suurehko genua. Se onkin veneen suorituskyvyn kannalta tärkeä purje. Vaikka jaluskiskot on asennettu mahdollisimman lähelle kajuuttaa, ovat ne leveästä ylärakenteesta johtuen kuitenkin aika ulkona. Veneen tuuleennousukyky kärsii tästä.

Luovilla gps näytti 4,8 solmua, mitä takila huomioon ottaen voi pitää kohtalaisen hyvänä vauhtina. Normaali-isolla vene luovisi todennäköisesti lähes 5,5 solmun vauhtia. Pieni purjeala verottaa suorituskykyä myös heikolla avotuulella ja sivumyötäisellä nopeus oli parhaimmillaan 5,2 solmua.

Turkkilaisvene yllätti ominaisuuksillaan kuitenkin myönteisesti. Sitä oli helppo purjehtija, minkäänlaisia hallittavuusongelmia ei tässä tuulessa ilmennyt, vaikka vene ei vaikuttanutkaan erityisen vakaalta. Lateraalitasapainoltaan vene oli täysin neutraali, eikä noussut tuuleen, vaikka perämies päästi otteensa ratista.

Korkea ylärakenne suojaa avotilaa roiskeilta, penkkien selkänojatkin ovat tarpeeksi korkeat ollakseen mukavat. Avotilan etuosaan mahtuu väljästi neljä henkeä, kuusi tekee tiukkaa. Ege Yat 30 DS:n sisätilat ovat viihtyisät ja etenkin salonki on valoisa ja ilmava. Lattia on kolmessa tasossa.

Ege Yatin takila on ranskalainen Z-Spar, joka on tuettu kahdella saalinkiparilla ja epäjatkuvilla ylävanteilla. Takilaa ei juuri pysty säätämään, sillä peräharuksessa on ainoastaan vanttiruuvisäätö. Veneessä on Harkenin vinssit ja jaluskiskot. Isopurjeen levanki on katolla ja jaluksen kiristämiseen käytetään Harken 32 ST -nostinvinssiä.

Ege Yat 30 DS oli positiivinen tuttavuus ja jäämme jännityksellä odottamaan uutta 40-jalkaista. Suorituskyky vesillä ei häikäise, mutta on riittävä matkapurjehtijalle. Sisätilat puhuttelevat varmasti pohjoismaista ostajaa, joka yleensä pitää perinteisestä puusisustuksesta.

Tekniset tiedot

Pituus 9,10 m
Vesilinja 8,40 m
Leveys 3,10 m
Syväys 1,60 m
Uppouma 4 350 kg
Painolasti 1 650 kg
Isopurje 23,0 m&³2;
Genua 25,0 m&³2;
Fokka
Spinaakkeri 69,0 m&³2;
Maston korkeus 13,5 m
Apumoottori Yanmar 3YM20
Suunnittelija Can Ilyas San
Valmistaja Ege Yat Turism Ltd
Valmistusmaa Turkki
Päämyyjä Portosol Ab Oy, 21600 Parainen
www.portosol.fi

Testiryhmä: Kari Wilén, Tom Finell, Timo Utter

Tiivistelmä Vene-lehden 12/2007 jutusta

Lue myös nämä

X