Viimevuotinen Tukholman, Ahvenanmaan ja Turun saaristoa ja karikoita koluava veret seisauttava kattikisa oli osallistujille jälleen elämää rikastava viisipäiväinen, johon mahtui kaikkea mahdollista, mutta ennen kaikkea elämää narun jatkona tai muuten vain 2×2 metrin trampoliinilla kituuttaen.
Utöstä alkoi ”virallinen” harjoitusrupeama, jonka aikana seilattiin suoralla kurssilla 240 astetta kohti Tukholman saariston Sandhamnia. Keli nousi arviolta 8-10 m/s voimakkuuteen, joten luovin ja reachin välimaastoon sijoittunut paapuurin halssi vei tasaista 14-19 solmua kohti Sandhamnia. Aallokkoakin saatiin rakentumaan se pakollinen 1,5 m. Muutaman kerran jouduimme pysähtymään, eli laskemaan vauhdin alle 10 solmun, sillä kumppari meinasi hävitä näkyvistä tankkaustaukojen aikana. Lopussa keli vielä moinasi jättäen ison mainingin, mutta yhtä kaikki 85 mpk:n matkaan saatiin hukattua kohtuulliset 7 h 30 min. Taas muistui mieleen, miltä tuntuu, kun todellakin saa olla riittävästi trapetsilla. Paatti jätettiin KSSS:n satamaan Saltsjöbadeniin odottamaan Raidia, kun seilorit tekivät paluun kotomaahan juhannuksen viettoon. Tällä kertaa jäi siis naapurin saunakulttuuri ja juhannussalot kokematta.
Jussin jälkeen aamulla klo 6:30 saatiin KSSS:n ponnaripäiseltä Martinilta kyyti starttipaikalle. Kamat kyytiin, makuupussit ja teltta järjestäjälle omissa pusseissaan ja vesille. Keli aivan pläkä, joten mela heilui jo tässä vaiheessa. Starttiin oli aikaa parikymmentä minuuttia, kun havaitsin, että meillähän on molempien runkojen tyhjennystulpat auki, ja vene uppoamassa hyvää tahtia. Eikun munaravia lähimpään jonkinlaiseen rantakivikkoon, vene ylös vedestä ja valuttelemaan. Ehdimme takaisin lähtöalueelle sopivasti pari minuuttia ennen paukkua.
Paukku tuli ajallaan. Veneet lipuivat linjan yli purjehtijoiden äheltäessä melat viuhuen. Omaan rauhalliseen tahtiin saa meloa. Merituulen heräämiseen meni nelisen tuntia. Siihen asti rimpuiltiin mela kädessä suoraa huutoa. Seurasi viisi päivää spiidiongelmia, kuppeja ja melomista.
Purjehtimisen taso tässä kilpailussa on nopeassa nousussa. Tapahtuman aiempina vuosina porukka on pääosin ollut ammattipurjehtijoita, jotka heittävät Raidin jossain määrin hupijuttuna. Kisan järjestelyistä vastaava tukholmalainen Atlant Ocean Racing on kuitenkin hoitanut leiviskänsä sikäli hyvin, että tämän vuoden kisa houkutteli jo lauman Formula 18 -ammattilaisia Keski-Euroopasta paikalle. Nämä poitsut seilaavat F-18-venettä enempi vähempi elääkseen ja vauhti sekä taktinen osaaminen on myös sen mukaista. Fyysisestä kunnosta ei ole varsinaisesti haittaa, kun liikenteessä ollaan pitkiä päiviä monta peräkanaa. Myös ravintopuoleen kannattaa kiinnittää huomiota. Itse huomasin tänä vuonna olevani fyysisesti keskimääräistä paremmassa hapessa viimeisen päivän iltana sekä myös maaliin tullessa.
Archipelagoraid pähkinänkuoressa
– Nopeus- ja suunnistuskilpailu kevyillä monirunkoveneillä.
– Kahden hengen tiimi, ei omia huoltojoukkoja.
– Työkalu: Formula 18 -luokan katamaraani (esim. Hobie Tiger, www.marnela.fi)
– Rata: Tukholma-Tukholman saaristo-Fejan-Ahvenanmeri-Rödhamn-Ahvenanmaan saaristo-Turun saaristo-Maarinahamina-Fejan-Tukholman saaristo-Sandhamn (reittiä ei anneta etukäteen).
– Radan pituus 500-600 meripeninkulmaa, 20-30 rastia eli checkpointtia.
– Melominen sallittu (ainoastaan ilman keulapurjetta).
– Gps sallittu, ei kuitenkaan plotteria/elektronisia karttoja.
– Järjestäjä tarjoaa yhden aterian päivässä (ainakin kärkipaateilla lämmin ateria).
– Purjehdusta 15-20 h/vrk.
– Startti aamulla yleensä klo 03:00-05:00.
– Päivällä normaalisti 1 tunnin tauko.
– Yöpymiseen järjestäjä takaa katon pään päälle, ei muuta.
– Ilmoittautumismaksu ainoastaan 1 100 euroa.
Teksti ja kuva Janne Riihelä
