Tilaa
Testit

Arkistoesittely: Azimut 43 Atlantis – Tilaa ja urheilullisuutta

Azimut 43 Atlantis on italialaisveistämön tarjokas suosittuun veneluokkaan. Sen vahvimmat valtit ovat väljyys, kumivenetalli ja pohjoismaiseen makuun sopiva tyyli.

18.11.2020

KirjoittajaTuomo Kanerva

KuvaajaSeppo Evinsalo/Otavamedia

Azimut on reilun 40 vuoden ikään ehtinyt italialaisveistämö, joka kuuluu samaan konserniin megajahteja valmistavan Benettin kanssa. Atlantic on Azimutin tuorein mallisto.

Atlantis oli alunperin itsenäinen venevalmistaja, jonka liiketoiminnan Azimut hankki vuonna 2013. Mallistoa on sittemmin uudistettu selvästi, ja nykyisin Atlantis-mallistoon kuuluu neljä mallia 34 jalasta 58 jalkaan.

43 Atlantis on malliston tuorein tulokas. Se on myös hyvin tärkeä malli, sillä se on veistämön kokoluokassa suurten sarjojen vene. Sitä myös myydään maailmanlaajuisesti, joten sen on täytettävä hyvin monia eri vaatimuksia.

Azimutin Euroopan myyntipäällikön Jad Zakkak Migliorinin mukaan eri maanosissa on omanlaisia mieltymyksiä. Yhdysvalloissa vaaditaan väljyyttä ja paljon säilytystilaa, kun taas Euroopassa painotetaan tyyliä ja toimivuutta. Yhdysvalloissa vaaditaan esimerkiksi useita mukitelineitä, Etelä-Euroopassa niille ei ole kysyntää, sillä juomat nautitaan jalallisista laseista.

Perässä on huima säilytystila, joka hieman pitempänä (2,60 m) soveltuisi myös pienelle kumiveneelle.

Aurinkoiseen säähän

43 Atlantiksen kokoiset veneet luokitellaan lähes automaattisesti matkaveneiksi. Venetyyppi on suunniteltu kuitenkin päivä- tai viikonloppuretkille hyvään säähän. Perästä avoimen ohjaamon voi sulkea kuomulla, mutta parhaiten veneestä nauttii, kun avaa suuren kattoluukun ja antaa viiman viilentää.

Suuri kattoluukku tekee Azimutista lähes avoveneen.

Auringosta nautiskeluun on varattu runsaasti tilaa. Veneen perässä sohvaryhmään on yhdistetty aurinkovuode. Se on suurimmillaan 1,85 m pitkä ja 2,00 m leveä, kun sohvan takaselkänojan kääntää sille niskatueksi. Toinen suuri aurinkovuode on keulakannella. Myös apukuljettajan sohva on ennemminkin pieni aurinkovuode kuin istuin.

Sohvaryhmä on suuri ja siinä mahtuu istumaan kuudesta kahdeksaan henkeä. Sohvan vastakkaisella puolella on ulkopentteri, jossa on vakiona 50 litran jääkaappi ja tiskiallas. Pentterin voi varustaa myös sähkögrillillä.

Avotila on ruhtinaallisen kokoinen. Pöytä laskemalla avotilaan saa mukavan lekottelutason.

43 Atlantis yllättää erillisellä kumivenetallillaan. Sellaista ei monesta vastaavan kokoluokan veneestä löydy. Tallilla on pituutta tosin vain 2,10 m, joten kovin suuri apuvene ei mukaan mahdu. Ilman venettä talli toimii suurena varastona, jos tavaroiden satunnainen kastuminen ei haittaa.

Lisävarustelistalla on hydraulisesti säätyvä suuri uimataso, jonka päälle mahtuu kätevästi pieni vesijetti. Tällöin kumivenetallia voi käyttää esimerkiksi vesiurheiluvälineiden säilytykseen.

Paljon kuutioita

Azimut 43 Atlantis yllättää myös sisätiloillaan. Väljyyden salaisuus on poikkeuksellisen leveä runko, joka on noin 30 cm leveämpi kuin vastaavan pituisilla kilpailijoilla. 13-metrisessä veneessä se tarkoittaa sisätiloihin usean kuution verran lisää tilaa.

Sisätilojen kalustus on urheilullisille avokajuuttaveneille tyypillinen. Pentteri on salongin styyrpuurin puolella ja sohvaryhmä pöytineen on rungon vastakkaisella puolella. Keulassa on veneen ykköskajuutta ja keskikajuutta on poikittain avotilan alla.

Azimutin sisätilojen järjestely on tyypillisen italialainen salonkeineen, jossa on pieni pentteri.

Väljyys tuntuu sekä salongissa että molemmissa kajuutoissa. Konkreettisin esimerkki leveän rungon eduista on kahden erillisen toiletin mahduttaminen. Vastaavissa kilpailijoissa toiletteja on usein vain yksi.

Isompaan toilettiin on pääsy vain keulakajuutasta, joten hammasharjat eivät mene vieraiden kanssa sekaisin. Itse kajuutta on ilmava. Liikkumatilaa on riittävästi, mutta vuode on jäänyt pohjoismaiseen mitoitukseen nähden hieman pieneksi, ollen 1,95 x 1,20 m. Valoa tulee suurista runkoikkunoista.

 

Pienempi toiletti on keskikajuutan oven vieressä ja sinne kuljetaan salongista. Toiletin takia keskikajuutan kulkuaukko on kapeahko.

Keskikajuutassa on kolme vuodetta. Kaksi vuodetta on suoraan avotilan alapuolella ja ne on liu’utettavissa yhdeksi parivuoteeksi tai kahdeksi erillisvuoteeksi. Kolmas vuode on pitkittäin paapuurin puoleisen ikkunan edessä. Keskikajuutan vuoteet ovat mitoitukseltaan eteläeurooppalaiset, eli pituutta on vain 1,90 cm. Leveyttä sen sijaan on kohtuulliset 80 cm.

Veneen ykköskajuutta on perinteiseen tapaan keulassa.

Ohjaamon alla sijaitsevan makuukajuutan vuoteet ovat todella muhkean kokoiset.

Yhdysvallat on Azimutille tärkeä markkina, joten uuden mantereen veneilijöitä on kosiskeltu erittäin runsailla säilytystiloilla. Molemmissa kajuutoissa sekä salongissa on ikkunoiden yläpuolinen tila hyödynnetty säilytykseen. Säilytystilaa löytyy myös kaikkien vuoteiden sisältä, lisäksi molemmissa kajuutoissa on omat ripustinkaapit.

Tilavaan runkoon on mahtunut myös reilun kokoinen pentteri. Pentteri on L-muotoinen, joten kaikki on helposti kokin ulottuvilla. Vakiovarustukseen kuuluu keraaminen, kaksiliekkinen liesi, mikro ja suuri 195 litran jääkaappi. Lisävarustelistalta varustusta voi parantaa mm. tiskikoneella.

Lyhyille siirtymille

43 Atlantiksen vahvuudet ovat selvästi enemmän ajanvietossa kuin pitkillä siirtymillä. Ajo-ominaisuuksia ei voi moittia, mutta ohjaamon varsin kova meteli ärsyttää jo lyhyellä taipaleella.

Moottorivalinnallakaan ei voi asiaan vaikuttaa, sillä tarjolla on ainoastaan koeajetussakin veneessä olleet Volvo Penta D6-400 -moottorit ja perävetolaitteet. Niillä varustettuna 43 Atlantiksessa on jopa urheilullisia piirteitä, vaikka veneellä on kuormattuna massaa reilut 12 tonnia. Huippunopeus on kevyellä kuormalla reilut 36 solmua. Kiihtyvyys on ripeää ja kaasun vaste, etenkin liukunopeuksilla, on erinomainen.

Taloudellisin matkanopeus on varsin laaja, 20–30 solmua. Miellyttävintä matkanteko on kuitenkin nopeusalueella 25–30 solmua. Tällöin perä alkaa kantaa ja ajoasennosta tulee luonnollinen. Alle 25 solmun nopeudessa täytyy perää hieman keventää trimmitasojen avulla.

Matkanopeuden pitää muutenkin mieluusti reippaana, sillä 84 dB:n kumisevaa ääntä ei mielellään kuuntele pitkään. Äänenpaine rikkoo 83 dB:n rajan kaikilla liukunopeuksilla. Huippunopeudessa se nousee jopa lähelle 90 dB:tä.

Toinen epämiellyttävä tekijä on ajoittain ohjaamoon leijaillut pakokaasun haju. Se on tämän tyyppisille veneille melko yleistä, sillä ohjaamo muodostaa taakseen pyörteen, joka kuljettaa pakokaasun veneen perästä sisälle ohjaamoon.

Leveästä rungosta huolimatta 43 Atlantis ottaa aallot vastaan pehmeästi. Runko on jämäkkä, eivätkä aaltojen iskut kuulu ainakaan ohjaamoon saakka. Normaalia leveämmän rungon voisi kuvitella olevan kankea ja kova aallokossa, mutta sellaista ei voinut havaita.

Ajettavuus on muutenkin hyvällä tasolla. Näkyvyys on suuren tuulilasin ja korkeiden sivuikkunoiden ansiosta erinomainen kaikkiin suuntiin. Vasemmalle käännyttäessä kattolinja tulee kuitenkin näkökentän esteeksi, jos kattoluukku on kiinni.

Kuljettajan ergonomia ja ajoasento ovat erinomaiset sekä istuen että seisten. Ohjaustuntuma on kuitenkin heikko. Ohjaus on sähköinen, kevyt ja välitetty todella nopeaksi. Ohjauksen tunnottomuus tuottaa ongelmia erityisesti satamassa, kun vetolaitteiden asentoon ei saa minkäänlaista tuntumaa. Volvo Pentan ajotietokoneesta löytyvä ohjauskulmanäyttö on erittäin tarpeellinen. Erillinen analoginen ohjauskulmamittari olisi silti hyvä lisä.

Lisävarustelistalta löytyy myös joy-stick-ohjaus helpottamaan käsittelyä satamassa.

Ohjaamo on yllättävän vaatimattoman oloinen, mutta palikat ovat kohdallaan.

Venetallin ehdoilla

Tämänkin kokoluokan veneessä joudutaan tekemään kompromisseja tilankäytössä. 43 Atlantiksessa suurin kompromissi on jouduttu tekemään venetallin ja moottoritilan kanssa.

Yleensä vastaavissa veneissä moottoritila on sohvaryhmän ja aurinkovuoteen alla, jotka nousevat sähköisesti ylös yhtenä suurena luukkuna. 43 Atlantiksessa moottoritilan yläpuolella on sohvan ja aurinkovuoteen lisäksi venetalli. Sen takia konetilaan täytyy laskeutua pienehköstä luukusta.

Konetilassa ei ole kunnollisia askelmia, joten sinne on vaivalloista laskeutua. Se on kuitenkin helppo osuus, sillä moottoritilassa ei ole tilaa liikkua. Tiellä ovat generaattori ja paapuurin moottori. Paapuurin moottorin öljytason voi tarkastaa moottoritilasta, mutta styyrpuurin moottorin öljytason voi tarkastaa ja öljyä lisätä vain kumivenetallissa olevien pienten luukkujen kautta.

Harva tällaisen veneen omistaja huoltaa itse moottorit, mutta säännöllisten tarkastusten teko on useimmiten omistajan vastuulla. Vikatilanteet ovat vielä asia erikseen. Esimerkiksi letkurikon korjaaminen paapuurin moottorista on mahdoton tehtävä suurelle osalle meistä, sillä moottorin kaikkiin osiin ei pääse käsiksi.

Muilta osin 43 Atlantiksessa on kiinnitetty huomiota käytännöllisiin ratkaisuihin. Sivukansien 23 cm leveys on hyvä ja kaiteet ovat kiitettävän korkeat, 70 cm. Sivukaiteet myös ulottuvat keulasta aivan sivukansien takaosaan saakka. Siitä huolimatta katonrajaan toivoisi vielä erillistä kaidetta.

Lepuuttimille ja köysille on lokerot perän aurinkovuoteen alla. Ne vetävät kummatkin kaksi isoa lepuutinta. Lopuille lepuuttimille on tilaa syvennyksissä avotilan sohvaryhmän alla.

Vaikka kuskin penkki on leveä, ei se sittenkään riitä kunnolla kahdelle.

Tyyliä järkevään hintaan

Azimut 43 Atlantis on tyylikäs vene ulkoa ja sisältä. Ulkomuodossa on jonkin verran yhtäläisyyksiä kilpaileviin merkkeihin, mutta Azimutissa on hieman keskimääräistä enemmän särmää. Sisätiloissa vallitsee lähes skandinaavinen selkeys ja linjakkuus.

Puuta on käytetty sisustuksessa paljon. Se on viilua, kuten nykyään lähes jokaisessa veneessä. Siististi ja laadukkaasti tehty viimeistely ei yllä aivan samalle tasolle kaikkein ylellisimpien merkkien kanssa. Viimeistelyn kustannussäästöt näkyvät mm. lujitemuovipintojen määrässä ja peilien yksinkertaisissa upotuksissa viilupintaan. Kokonaisuus on kuitenkin huoliteltu ja ylellinen.

Hinnaltaan 43 Atlantis on kilpailukykyinen. Alkaen-hinta on houkutteleva, mutta vakiovarustus ei ole täysin kattava. Esimerkiksi keulapotkuri ei ole vakiovaruste ja hydraulinen uimatasokin on osa varustepakettia.

Lisävarusteet on kasattu neljään erilaiseen varustepakettiin. Vain muutamat varusteet voi valita erikseen, mutta suurin osa on saatavissa vain varustepakettien kautta. Käytännössä veneeseen on siten tilattava ainakin jokin varustepaketti. Edullisin on Advance-paketti, joka sisältää mm. keulapotkurin, hydraulisen uimatason ja keulan aurinkovuoteen patjat.

43 Atlantiksen hinta alkaa noin 480 000 eurosta. Se on lähes 100 000 euroa edullisempi kuin esimerkiksi Sunseeker Portofino 40, jonka esittelimme numerossa 5/2015. Hintaero kaventuu tosin selvästi, kun 43 Atlantikseen valitsee jonkin lisävarustepaketin.

Muita kilpailevia malleja ovat Princess V39, Jeanneau Leader 40, Beneteau Gran Turismo 44, Bavaria New Sport 400 HT ja Grandezza 40 CA.

Azimutista puuttuvat useissa tämän kokoisissa veneissä olevat suuret, pääkajuutan ikkunat.

Azimut 43 Atlantis

Pituus 13,86 m, leveys 4,25 m, syväys 1,10 m, paino n. 11 000 kg

CE-kategoria B

PA-siliö 900 l

Moottoriteho 2 x 400 hv

Koeajomoottori 2 x Volvo Penta D6-400

Vakiovarusteet, mm. lämmin vesi, maasähkö, 195 l jääkaappi, sähkötoiminen kattoluukku.

Lisävarusteet, mm. Advance-paketti 37 500 €, Comfort-paketti 85 500 €, Luxury-paketti 119 500 €.

Valmistaja Azimut Benetti S.p.A, Italia, Azimut Yachts

Azimut 43 Atlantis on esitelty Vene-lehdessä 12/2015.

Lue myös nämä

X